Muistoja Toholammilta

Isäni vanhemmat asuivat pienessä kauniissa kylässä Keski- Pohjanmaalla Toholammilla Lestijoen varrella. Koska vanhempani olivat muuttaneet Etelä- Suomeen töiden perässä, minulla on Pohjamaalta lähinnä vain kesämuistoja lapsuudesta. Muistan miten ilma oli paitsi puhdas ja raikas, myös täynnä tuoksuja navetasta ja viljapellolta. Isovanhempieni pihassa suhisivat suuret hopeapajut ja takapihalla oli valtava mansikkamaa. Ison navetan takana aukesivat viljapellot joelle asti.

Ihmiset kylässä olivat ahkeria ja vaatimattomia. Ison tuvan pöydän ympärille kokoontui usein väkeä kahvittelemaan, oman suvun lisäksi naapureita ja kylänmiehiä, ovi oli aina auki. Sankaritarinoita kerrottiin työnteosta, metsätöistä ja kiukkuisista sonneista. Joskus lauantai iltaisin saunan jälkeen, kai vähän Koskenkorvankin ansiosta, isoisän muistoja rintamalta ja evakoista, mutta niitä eivät lapset saaneet jäädä kuuntelemaan. Isoisäni oli ankara mies ja kova tekemään töitä. Sotavuosista ja evakkojen majoituksesta oli selvitty työtä tekemällä ja maata raivaamalla. Elämässä ei etsitty onnea tai elämyksiä, päivä oli hyvä kun heinä oli saatu puitua tai lehmä poikimaan. Sauna oli siunaus, siellä on isänikin syntynyt, siellä kylvettiin pois multa ja lanta, sieltä alkoi pyhäpäivä.

Elämä Toholammilla on varmaan muuttunut sitten lapsuusvuosieni, mutta uskon että nuoret siellä edelleen osallistuvat talon töihin ja kasvavat maata arvostaen. Noilla lakeuksilla eletään maasta ja karjasta, nuoret miehet pääsevät poikasina traktorin rattiin ja tytötkin oppivat talon töitä ennen kouluikää. Perheet ovat usein suuria ja sisaruksista opitaan pitämään huolta. Surulliset uutiset ovat viime päivinä kertoneet nuorista kuolon uhreista Toholammin teillä, pienelle kylälle se on suuri suru.

Kasvaa noita kaahari poikia täälläkin, kun kuulen sellaisen rallimiehen pöristelevän ohi, tiedän että aina jonkun elämä on vaarassa. Suomalainen mies kasvaa isiensä tarinoista, haluaa näyttää rohkeutensa, varsinkin kun kaverit on kyydissä. Kunpa me osaisimme kertoa pojillemme, mitä on olla oikeasti rohkea. Se ei ole esiintymistä, näyttämistä eikä yllytystä, se on vastuunkantoa ja taipumattomuutta. Sitä että ymmärtää miten suuri lahja elämä on ja miten kaunista on pystyä antamaan se myös eteenpäin.

 

ML