maanantai 1. toukokuuta 2017

Ajatuksia armottomasta maasta

Minä olen suomalainen ja ylpeä siitä, silti toisinaan tuntuu, että täällä lumen ja pimeän maassa eletään aika armottomasti. On aika helppo ymmärtää, että juuri täällä on pitkä historia uhriutumisen kansanliikkeillä, olemme siinä jopa muita edellä. Suomalaiset uhriutuvat kokonaisena kansana, me talvisodassa taistelleet, yksin jätetty, köyhä kansa. Aina on joku isompi, rikkaampi ja rumempi. Meillä on Helsingin herrat, rantaruotsalaiset ja rötösherrat, viimeaikoina vielä rättipäät ja muut muunmaalaiset. Uskokaa pois, tiedän itsekin mistä kirjoitan. Siksi ainoa nöyrä aikomukseni onkin vain pyytää armoa, have mercy Suomen satavuotinen kansa! Armoa itseäsi ja muita kohtaan. Sillä uskon että meillä on edelleen varaa auttaa ja varaa kasvaa. Jos emme olisi niin armottomia itseämme kohtaan, voisimme olla armollisempia myös muita kohtaan. Kirjoitan tämän tietysti värittäen, mutta kun liian usein täällä törmää näihin jään sinisiin kylmiin sävyihin:

Suomalainen puhuu suomea, paitsi jos uskaltaa, niin rallienglantia ja jos on pakko, niin ruotsia, mutta mieluummin suomalainen vaikenee.

Suomalainen ei neuvottele, suomalaiselle ei on ei, vaikka ruotsalaiselle ei on ehkä. Ruotsalainen neuvottelee kunnes ei on kyllä, suomalainen on siinä vaiheessa jo kaasuttanut kesämökille uhriutumaan pullonsa kanssa.

Suomessa konkurssin tehnyt on epäonnistunut, eniten omasta mielestään. Amerikassa konkurssin tehnyt on vasta lopputentin tehnyt, oppinut jotain sellaista arvokasta jota muut eivät tiedä.

Suomessa eronnut on epäonnistunut, eniten omasta mielestään. Jossain muualla eronnut on kahden suhteen välissä.

Suomessa ei saa olla erivärinen, sillä suomalainen on samanvärinen ja muut värit painukoon sinne mistä tulivat.

Suomessa ei väistetä, ei kadulla, ei kassajonossa, eikä varsinkaan autojonossa, suomalainen kävelee päälle ja murahtaa.

Suomessa ei ole tapana pyytää kauniisti eikä anteeksi, Suomessa annetaan ymmärtää tai käsketään. Pyytäminen on heikkoutta ja sitä ei sovi näyttää.

Suomalainen on yksinäinen, koska yksinäinen on itsenäinen ja itsenäisyydestä suomalaiset ovat taistelleet.

Suomalainen ei ole pelle, muunmaalainen on pelle, paitsi silloin kun on päissään, silloin suomalainen on pelle, koska sellainen on suomalainen.

Suomalainen ei valita ravintolassa vaikka saisi väärän annoksen, eikä kysy tietä, vaikka eksyisi.

Suomalainen ei ole tyhjännauraja, suomalainen nauraa vain jos on hyvä syy ja sellaista ei Suomessa usein ole.

Kahden suomalaisen väliin mahtuisi aina yksi muunmaalainen. Bussipysäkillä suomalainen seisoo mieluummin sateessa kuin liian lähellä toisia suomalaisia katoksen alla.

Suomessä sääntö on ehdoton laki, varsinkin verottajalla ja pysäköinninvalvonnassa.

Eihän me näin armottomia olla eihän?



sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Pyssäytetään populismi!

Vuosituhannen vaihteessa elettiin positiivisten odotusten aikaa. Berliinissä oli kaadettu muuri ja Neuvostoliitossa neuvosto. Elettiin demokratian kasvun toivossa, globalisaation ja liberalismin aikaa. Syntyi Globe hope ja avoin verkko. Jopa Kiina kapitalisoitui. Maailma oli äkkiä auki kauniille ja rohkeille, joista moni onnistuikin, löysi rakkauden, työn tai omaisuuden jostain kauempaa pallon pyöreältä pinnalta.

Samalla kehittyi teknologia ja teki tarpeettomaksi monta käsiparia. Halpatuonti tavarat tekivät shoppailusta kansanhuvia. Tästä kaikesta maksetaan kuitenkin edelleen hintaa joka realisoituu monen kohdalla vasta pikkuhiljaa. Joidenkin työn korvasi uusi kone tai ohjelmisto nopeasti, toisen työ käy vähitellen kannattamattomaksi kun jossain muualla joku muu tekee sen huonommissa oloissa ja pienemmällä palkalla.

Kun toisille maailmasta tuli karkkikauppa josta voi poimia erilaisia herkkuja mielen mukaan, toisille arkipäivästä tulikin selviytymistaistelu leikkausten ja leipäjonojen kurimuksessa. Ressentimentiksi sitä kutsutaan, kiukkua ja katkeruutta jota eriarvoisuus ja kelkasta kellahtaminen aiheuttaa. Ressentimenttiä on luultavasti vain vahvistanut se, että modernisaatio on korostanut individualismia ja kiihkeä teknologian ja tieteen kehitys lisännyt maallistumista. Detroit on yksi surullisimmista esimerkeistä kaupungista, joka kurjistui nopeasti luurangoksi, kun menetti autoteollisuutensa. Liian yksipuolinen elinkeinorakenne petti, eivätkä ihmiset modernisoidu yhtä nopeasti kuin koneet.

Nyt populistit ovat sitten keksineet hyödyntää näitä vihaisia ihmisiä, kiukussahan on paljon energiaa. Pettyneet ja yksinjätetyt ihmiset lukitsevat tukensa sokean ihastuksen vallassa johtajalle joka kuuntelee heitä ja lausuu juuri ne sanat joita he haluavat kuulla. Nämä ihmiset eivät kaipaa uudistuksia, vaan takaisin paluuta niihin päiviin kun elämä oli heille vielä ymmärrettävää. Näistä ihmisistä saa uskollisia äänestäjiä kun kuorruttaa heidät vielä vierauden uhkia ja pelkoja lietsomalla, syntipukit löytämällä.

Muistuttaa siis populisteja ja diktaattoreita menneiltä vuosilta. Se mikä kuitenkin erottaa esim. Trumpin Hitleristä, ovat Trumpin vaaralliset fossiilisiin polttoaineisiin ja ilmastonmuutoksen kieltämiseen perustuvat suunnitelmansa. Ne voivat aiheuttaa vielä paljon suurempaa tuhoa kuin toisen maailmansodan aikana nähtiin.

Takaisin ei ole paluuta, tulevaisuus on aina edessäpäin ( tosin tästäkin tieteessä kiistellään). Mikä siis ratkaisuksi. Merkantilismin, populismin ja protektionismin eli taaksepäin menemisen sijaan, uskon että meidän on silti kuljettava valitsemallamme tiellä. Globalisaation ansiostahan elintasokuilu jatkuvasti tasoittuu, sillä ehdolla että kykenemme hillitsemään luonnonvarojen tuhlausta ja ilmastonmuutosta. Vastuunkantajia tarvitaan nyt heistä joilla on siihen varaa. Ihan ensimmäiseksi pitäisi kuitenkin vääriin lupauksiin perustuva populismi pysäyttää. Olemme nyt todistaneet mitä vaaroja on teknologian kehittymisellä ihmisen evoluutiolle. Olemme ehkä vain askeleen päässä siitä, että tekoäly ottaa vielä enemmän valtaa, ketkä sen sille antavat ja missä tarkoituksissa, on olennaisen tärkeä kysymys.

Yksinkertainen totuus on, että toisten kustannuksilla ei voi elää, jos oma hyvinvointi rakennetaan sen varaan, että se on pois joltain toiselta, rakennelma ei voi pitkän päälle kestää. Luonnossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja ihmisten maailmassa tyytymättömyys yhtäällä, lisää epävarmuutta toisaalla. Siksi ainoa oikea ratkaisu on kaikkien mahdollisimman hyvä hyvinvointi, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että itse joutuisi jostain luopumaan. Let`s make the WORLD great again!


ML

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Egojen aika ja elämä


Katselin juuri dokumentti ohjelman nimeltä Kaikuja tuonpuoleisesta. Siinä haastateltiin tutkijoita heidän tutkimistaan rajakokemuksista. Rajakokemusten todenperäisyydestä voi olla eri mieltä, mutta se on kuitenkin varmaa, että olomuotomme muuttuu kuoleman jälkeen. Itse uskon elämään kuoleman jälkeen, mutta hätkähdin silti miettimään, että kuka minä sitten olen kun en enää ole minä?

Voin uskoa että on olemassa yksi Jumala, yksi energia, kuoleman jälkeen olemme kaikki yhtä, mutta voinko tietää sen kun olen kuollut, onko minulla vielä erillinen tietoisuus? No jätetään nyt kuitenkin kuolema, tuleehan se kuitenkin aikanaan, vääjämättömästi. Ajatukset kuolemasta saivat minut nimittäin ajattelemaan elämää.

Jos minä lakkaan olemasta minä kuolemassa, kuka minä olen elämässä, mitä olen suhteessa muuhun elolliseen? Mikä minut määrittelee elämässä? Miten minusta on tullut uniikki ja ainutkertainen? Olen tietysti lukenut lukion kurssit psykologiaa ja biologiaa ja vähän päällekin, tiedän suurinpiirtein miten minuus muodostuu. Havahduin silti miettimään miten vähän sitä yleensä mietin. Minähän olen kokemukseni, kaikki mitä olen tuntenut, nähnyt, kuullut, haistanut ja maistanut. Muutun joka hetki, olin eilen eri ja huomenna jo toisenlainen, kenties ihan toisenlainen jos jotain suurta tapahtuu. Toiset kokemukset nimittäin muuttavat meitä enemmän kuin toiset.

Kun äitini kuoli olin 23 vuotias ja vanhenin viikossa ainakin 5 vuotta. Sinä vuonna kun hän sairasti ja teki kuolemaa, koko arvopohjani muuttui. Ei se täysin vaihtunut, mutta värjääntyi, niin että jotkut asiat haalistuivat ja alkoivat näyttää liian mitättömiltä tavoiteltaviksi, kun taas toisten sävy syveni ja arvo nousi. Meitä siis muokkaavat ne tapahtumat joita koemme, eikä vähiten sellaiset, joihin emme pysty itse vaikuttamaan tai ennalta varautumaan. Voit kysyä itseltäsi minkä valinnan elämässäsi muuttaisit, jos saisit muuttaa yhden ainoan? Vastauksesi ehkä kertoo elämääsi eniten vaikuttaneesta hetkestä. Silti kun asiaa miettii, ei voi olla varma olisiko lopputulos muutoksen kanssa ollut yhtään sen parempi tai onnellisempi, varmaa olisi vain, että olisit erilainen ihminen.


Siis jos haluat vaikuttaa siihen, millainen ihminen olet huomenna tai kuolemasi hetkellä, ei ole samantekevää miten käytät aikasi tänään. Emme voi vaikuttaa kaikkiin meitä ravisteleviin tapahtumiin, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten niihin asennoidumme. Määrittelemme asenteella itsemme suhteessa toisiin. Annetaampa katseemme nyt kiertää maapallon pintaa pitkin. Pysähdytään hetkeksi vaikka Bangladeshilaisen tekstiilitehtaan savuiseen sisätilaan, suuren kangaskasan vierestä löydämme pienen ihmisen. Ihmisen, jonka unelmat ovat niin pieniä, että ne ovat melkein lakanneet olemasta, ihmisen jolla ei ole syytä uskoa itseensä, hän ei hallitse omaa elämäänsä, tällä ihmisellä on luultavasti pienen pieni ego. Jos vielä jatkamme matkaamme Maan kaltevalla pinnalla, törmäämme jossain vaiheessa myös hyvinkin suuriin egoihin, yhden juuri vasta virkaansa valitunkin kultaisessa palatsissaan. Tuon maailman vaikutusvaltaisimpaan virkaan astuneen ihmisen ego on paisunut niin suureksi, että se peittää jo hänen näköaistiaan, kykyään tehdä realistisia havaintoja ympäröivästä maailmasta. Kun ego paisuu yhden ihmisen sisällä niin suureksi, se alkaa jo olla haitallinen muille ihmisille. 
Tämä on mielenkiintoinen asia siitä näkökulmasta että egon sanotaan liittyvän nimenomaan elämään ja katoavan kuoleman jälkeen. Egon elämä on meistä riippuvaista, se kerää meistä informaatiota. Mikäli noihin rajakokemuksia tutkiviin tiedemiehiin on uskominen, niin sillä informaatiolla tulee myös olemaan ratkaiseva osa meidän siirtymisessämme tämänpuoleisesta tuonpuoleiseen. Kuoleman hetkellä tehdään elämästä tilinpäätös ja siinä vaiheessa liian suuresta egosta on tuskin hyötyä, päinvastoin. Jos Jumala, rakkaus, kaiken luovuuden lähde ja energia on yksi, on helppo kuvitella millaisella egolla on siihen helpompi sulautua. 

Rakkautta!
ML