Elämän tarkoitus

Jos minulta kysyttäisiin juuri nyt mikä on elämän tarkoitus, vastaisin luultavasti että kasvaminen. Elämä on oppimista. Jos oikeasti olisikin näin, miten sitten voisimme parhaiten varmistaa että sitä tapahtuu meissä kaikissa ja mahdollisimman monipuolisesti?

Fyysinen kasvaminenhan on paras lopettaa siinä kahdenkympin nurkilla ja sen jälkeen horisontaalista kasvua lähinnä varoa. Psyykkistä, henkistä kasvua pitäisi sen sijaan osata ruokkia koko ikänsä. Tuon henkisen kasvun suhteen tuntuu olevan niinkin ikävästi, että siellä missä sitä kipeimmin kaivattaisiin, sitä on vaikeinta aikaan saada. Tämä tuntuisi pitävän paikkansa niin eri yksilöiden välillä kuin niiden sisällä. Kaikkein haitallisimpien tapojensa ympärille ihminen on yleensä rakentanut sellaisen määrän puolustusmekanismeja että niille jää suurvaltojen armeijatkin toiseksi. Omia vikojaan ei vaan tahdo millään nähdä puolueettomalla maaperällä ja aseettomana.

Moderni tieto-ja teknologiayhteiskunta vaikuttaa myös meidän ihmisten kasvamiseen yksilöinä ja ihmiskuntana. Puhutaan informaatiokuplasta, siitä että markkinavoimat yhdessä nörttien kanssa ovat luoneet meille laitteet jotka lokeroivat meidät kuluttajatottumustemme mukaisiksi ryhmiksi. Tietotekniikka ja sosiaalinen media rakentavat ympärillemme keinotekoisen todellisuuden joka vastaa ennen kuin kysytään, tekee meistä oletuksia ja tarjoaa ratkaisuja jotka ovat jonkin kaupallisen osapuolen intresseissä. Vapautemme on vaarassa ja miten käy luovuuden jos totumme nielemään valmiiksi pureskeltuja paloja? Miten käy ihmisen kyvyn ajatella jos aikamme täytetään kuva ja informaatioähkyllä ja pintaliito viihteellä?

Kaikki me tiedämme myös että kasvaminen tekee kipeää. Kasvun tieltä täytyy usein raivata esteitä ja sille täytyy tehdä tilaa, heittää havuja. Muutoksia luonnostaan vastustavan ihmisen on usein helpompi piiloutua tekosyiden taakse. Kasvamme myös eri tahtia ja joskus erillemme. Samassa liitossa ja kodissakin elävät ihmiset saattavat kasvaa eri suuntiin, varsinkin jos eivät pidä varaansa. Yhdessä kasvaminen edellyttää että osaa antaa tilaa toisen kasvulle, sitä ei voi pakottaa, tukea kyllä. Voimme vaikuttaa toistemme kasvuolosuhteisiin ja varmistaa että jokainen saa vuorollaan paistatella suosion suuressa auringon paahteessa ja hakeutua viileään varjoon tarpeen tullen.

En usko että ihminen kasvaa kärsimyksestä, ei sen aiheuttamisesta, eikä uhrina. Liian helppokaan elämä ei välttämättä tarjoa optimaalisia kasvuolosuhteita. Kasvamiseen tarvitaan luultavasti sopivasti haasteita, turvallisuutta ja rakkauttakin. Kaikenlaiset ihmiset voivat silti kasvaa, kasvu tapahtuu jokaisen omassa maassa ja omista siemenistä.

Keskeneräisyys meissä aiheuttaa hankausta ja kitkaa jota täydellisessä harmoniassa ei ole. Itsekkyys, ahneus, ilkeys, kateus, kaikki ne negatiiviset ominaisuutemme ovat meitä erottavia tekijöitä, paratiisiin pääsemiseksi ja sovun ja harmonian saavuttamiseksi, niistä on kasvettava irti. Aika suuri elämäntehtävä siinä.

ML