Alkuräjähdyksestä rakkauden kaksoiskäskyyn

 

Joululomalla olen mietiskellyt taas vähän ”syntyjä syviä”, siis todella syviä, niin kuin esimerkiksi sitä, miten niin kevyestä kaasusta kun Vety, saattoi syntyä alkuräjähdys, vetyatomihan jakautuu yhteen elektroniin ja yhteen protoniin. No tarvittiin kaikenlaisia törmäyksiä ja tähtien sulamisia ennen kuin on päästy 13,8 miljardia vuotta eteenpäin tähän pisteeseen, jossa ihminen voi mietiskellä aikansa polarisoitumista. Niin tosiaan, mikä kumma se on tuossa jakautumisessa, kun näyttää siltä, että se tulee minua vastaan nyt joka asiassa.

Luin kirjan taiteilija Hilma af Klintistä, hänen aikaansa edellä olevissa abstrakteissa maalauksissaan on tunnistettu selkeästi myös kaksijakoisuuden teema, kuten dna- kaksoiskierre ja musta ja valkoinen joutsen. Omituista asiassa on, että kun tarkistin asian, niin dna-kaksoiskierteen löytymisestä kuultiin ensimmäisen kerran 1871, mutta sen merkityksen perimän siirtäjänä osoittivat amerikkalaiset tiedemiehet vasta 70 vuotta myöhemmin eli 1941, jolloin se luultavasti vasta sai suurempaa julkisuutta. Hilma af Klint taas maalasi kuuluisat Temppelimaalauksensa vuosina 1906- 1915, joten hänellä tuskin oli voinut olla vielä mitään tietoa dna- kaksoiskierteen todellisesta olemassaolosta.  Onneksi työ ja tutkimus af Klintin maalausten sisällöstä jatkuu.

Muitakin mielenkiintoisia kahtiajakautumisen teemoja löytyy yllin kyllin. Aikamme ajankohtainen ilmiöhän on poliittisen kulttuurin jakautuminen entistä voimakkaammin ja kenties USA:n esimerkillä, konservatiiveihin ja liberaaleihin tai liberalisimiin ja populismiin jos niin haluatte. Siis sen sijaan, että se jakautuisi enemmänkin vasemmalle ja oikealle entisen maailman tyyliin. Jakautuminen ei siis ole uutta, pyörre vaan näyttää muodostuvan ajoittain vähän eri kulmassa. Siteeratakseni sunnuntain hesarissa kirjoittanutta Silvia Hosseinia; ” Elämme maassa, jossa suosiota saa typeräksi tekeytymällä ja jossa kritiikki suuntautuu taloudellisen eliitin sijaan älylliseen” voi taas vetää sen johtopäätöksen että kansamme jakautuu myös typeryksiin ja älykköihin, ei ehkä sittenkään niin voimakkaasti rikkaisiin ja köyhiin, koska typeryksiä voi olla molemmissa ryhmissä.

Yksi elämän kannalta olennainen jakolinja kulttuurissamme kulkee myös tieteen ja uskon (tai uskontojen) välissä. Joidenkin mielestä ne jakavat maailman kahtia, sitten on taas meitä toisia joiden maailmaan ne sopivat oikein hyvin molemmat. Minulle evoluutio edustaa juurikin luomista ja sitä tapahtuu koko ajan. Siinä missä me ihmiset etenemme baby-stepseillä biologian, fysiikan, kemian tai vaikka kvanttitiedon lisääntymisessä, henkimaailma elää ihan omaa elämäänsä. On olemassa ulottuvuus, jota me voimme toistaiseksi vielä hyvin vähän tieteellisillä mittareillamme tai aisteillamme tutkia, silti se on ihan yhtä todellinen. Kaikkein kovimmaksi keitetty ateistikin elää nimittäin uskonsa varassa, hän nousee aamuisin ylös ja lähtee töihin, koska hän nimenomaan USKOO että niin kannattaa tehdä, että työstään hän saa palkan jolla pystyy huolehtimaan läheisistään ja palvelemaan yhteiskuntaansa. Hän USKOO että maailma on suurinpiirtein ennallaan vielä huomennakin ja ensi vuonna, ei hän muuten ottaisi asuntolainaa tai panostaisi itsensä kehittämiseen. Hänellä on uskonsa tueksi tietysti erilaista faktaa ja informaatiota, mutta eihän hän mitenkään pystyisi joka aamu tekemään tieteellistä analyysiä kaikesta tuosta edellä mainitusta ja toimimaan sen mukaan.

Puhumattakaan rakkaudesta, universumin suuresta, suurimmasta voimasta. Siitähän meillä on kaikilla jotain kokemusta, ilman sitä olisi tuskin elämää. Sanotaan että Jumala on rakkaus, mutta rakkaus ei ole Jumala, rakkautta on siis monenlaista ja monen vahvuista. Rakkaus ja viha voisivat kenties olla taas yksi jakolinja, hyvän ja pahan tiedonpuu, valkoinen ja musta joutsen, jing ja jang, kokoavat ja tuhoavat voimat. Elämä ja kuolema, mutta ovatko ne toistensa vastakohdat? 

Tuskin maltan odottaa mitä kaikkea muuta mietittävää tämä tuleva vuosi tuo tullessaan, mutta tämäkään aihe ei taida vielä olla ihan tyhjään kaluttu luu, sillä lisää herkullisia vastakohtia pulpahtelee päähäni aivojeni alkumerestä yhtenään. Ehkä siirrän niitä seuraavaksi saveen tai maalauskankaalle.  Toivon, että ehtisin taas enemmän kirjoittelemaankin, se kun auttaa järjestämään pään sisäisiä harharetkiä. Joka tapauksessa odotan innolla uusia keskusteluja kaikkien teidän ystävieni kanssa, niin somessa kuin livenäkin ja pyöritään mieluummin hyvässä kuin pahassa hengessä siinä elämän kaksoiskierteessä.

Valoisaa, iloista ja ajatuksia antavaa uutta vuotta sinulle!

Maarit