maanantai 13. maaliskuuta 2023

Vaalipuhe

 

Yhtäkkiä halusin kirjoittaa vaalipuheen. Minä, sitoutumaton. Näin liekin syttyvän silmissä ja rinnan paisuvan, pääsisin paasaamaan kaiken hyvän puolesta ja tärkeydestä. Politiikka ei ole ikinä kiinnostanut minua yhtä paljon kuin nyt. Elämme niin hurjaa aikaa ja ensimmäistä kertaa vallassa on ollut niin monta ja niin nuorta naista.

Elämähän on aaltoliikettä, myös politiikka. Vastuuta kantaneita arvostellaan ja on syytäkin ja oppositiossa olleilta odotetaan muutosvoimaa ja on syytäkin. Siihenhän demokratia perustuu, että kaikki pääsevät ääneen vuorollaan. Ja vuorollaan jokaisen on nieltävä sekin, ettei johdossa ole se lähinpänä omia etuja ajava puolue. Koska useimmat kehityskulut yhteiskunnassa ovat pitempiä kuin yhden vaalikauden, paljon riippuu siitä, miten hyviä häviäjiä olemme, miten hyvin joustamme omista lyhyen ajan eduistamme saavuttaaksemme kenties suurempia, pitkän aikavälin tavoitteita. Tähänhän liittyy myös se, että monet asiat ovat monimutkaisempia kuin päältä ja nopeasti katsoen näyttäisi.

Ja tässä kohtaa astuvat estraadille sitten ne naamioidut populisti narrit, jotka mielellään esittävät asiat yksinkertaisina ja ratkaisut suoraviivaisina. He tarttuvat mielellään tunteeseen, koska se on nopein ja tehokkain tapa vaikuttaa ihmiseen. Harva meistähän jaksaa/ehtii paneutua kaikkiin ongelmiin ja asiantiloihin niiden vaatimalla perusteellisuudella. Helpompi on hyväksyä omasta kulmasta ”oikealta tuntuva” ratkaisu, kuin monesti omaakin muutosta vaativa työläämpi, oikeasti oikea ratkaisu. Joskus myös globaalin maailman vauhti ja erilaisten intressien yhteentörmäykset ovat vaan liian haastavia, jotta edes kykenisimme niitä ennustamaan tai niihin varautumaan. Senhän olemme viime aikoina katkerasti kokeneet.

Luonnossa parhaiten eivät selviä vahvimmat, vaan ne jotka ovat parhaimpia joustamaan, sopeutumaan. Siksi vakaasti uskon, että mitä moninaisempi yhteiskuntamme on, sitä paremmin se pystyy vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Valitettavasti resurssit maapallolla eivät lisäänny, vaikka väkimäärä edelleen kasvaa. Meidän on vaan opittava jakamaan ja kierrättämään niitä entistä paremmin. Kaventuvat resurssit saattavat johtaa protektionismin ja autoritaarisen/pelolla johtamisen lisääntymiseen, kenties leiriintymisiin, lisääntyviin konflikteihin tai sotiin. Epävarmuudessa eläviä on helpompi lietsoa toisiaan vastaan. Nostalgisuus ja tuttuun turvaaminen on myös ihmiselle luontaisesti helpompaa kuin uudistuminen ja muutos. Silti elämä on jatkuvaa muutosta, se mitä voimme valita, on, varaudummeko muutoksiin mahdollisimman hyvin etukäteen vai reagoimmeko vasta kriisin jo sattuessa. Maailma on globaali, pallo on yhteinen, mitä paremmin kykenemme yhteistyöhön ihmisarvojen ja ekosysteemien kunnioittamisen puolesta, sitä vahvemmiksi kasvamme. Itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua maailmassa riittää. Silti on oltava myös tarkkana minkälaisesta asemasta demokratiasta ja tasa-arvosta saarnaamme. Demokratiaan on monissa maailman kolkissa vielä pitkä matka ja siihen voi olla syynsä myös omassa historiassamme. Toisaalta demokratia ei ole itsestäänselvyys täälläkään, sen eteen on tehtävä työtä ja taisteltava.

Yhteiskunta on yhtä vahva kuin sen heikoin osapuoli. Heikoimmilla elävät ihmiset paitsi kärsivät siitä itse, ovat myös uhka muille. Heihin on helpoin vaikuttaa ulkopuolelta, radikalisoida. Valitettavasti Suomessakin ovat tuloerot olleet kasvussa ja koulutie tuntuu katkeavan liian aikaisin liian monelta. Kaikille on luotava tasa-arvoinen mahdollisuus edetä yhteiskunnassa, henkisesti ja taloudellisesti. Jakautunut yhteiskunta on heikko yhteiskunta.

Politiikkaa leimataan usein ikäväksi ja vaaralliseksi puheenaiheeksi, minusta se on ikävää ja vaarallista, kysymyshän on meidän kaikkien yhteisistä asioista. Ne ovat minusta liian tärkeitä annettavaksi vain kaikkein äänekkäimmille ja toisia pelolla hiljentäville. Mitä enemmän keskustelemme, sitä paremmin kaikkien näkökulmat tulevat esiin. Ja siksi on myös tärkeää antaa ääni tulevissa vaaleissa!


Äänestetään! 

ML



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti