Kultaisen nuoruuden kaveri

Jos sinä kuulut niihin jotka tuntevat itsensä vähän kauniimmaksi, rohkeammaksi ja…täydellisemmäksi sen oikean auton ratissa, niin haluan vain kertoa, niin minäkin. Minulle se auto on Citroèn 2CV eli Rätticitikka. Tuo auto oli haaveeni lapsesta lähtien, luonnollisesti koska sehän on kuin minä; pyöreä muodoiltaan, yksinkertainen tekniikaltaan ja rakenteeltaan, hidas ja jotenkin hassulla tavalla lapsellinen, mutta myös sympaattinen, taloudellinen ja yllättävän toimiva.

Kutsuin ensimmäistä Sätkääni (niin kuin piireissä sitä kutsutaan) Jaffaksi, koska se oli pyöreä ja kirkkaan oranssi kuin appelsiini. Sen luokse oli aina helppo löytää suurilla parkkipaikoilla, aerodynaamisesti muotoiltujen metallinharmaiden autojen rivistöistä. Kun Jaffan ruostumista ei voinut enää pysäyttää, löysin uudenman, Tulisuudelman. Se oli pyöreä ja punainen kuin suukkoon puserrettu suu.

Sain ajaa Sätkää ensimmäiset 15 ajokortinhaltija vuottani. Kurvailin Killan mukana euroopan kapeita teitä kesäisin ja tupeksin liikenteen tukkona suomalaisilla teillä talvisin. Kun kehräsimme pienten kylien ja kaupunkien läpi rättäriretkueemme kanssa, kukaan ei ollut kateellinen eikä pahansuopa meitä kohtaan. Rättäri killan ystäviä oli maailma täynnä ja sen periaatetta- Ystävän etu menee oman edun edelle, noudatettiin jokapuolella.  Lapset juoksivat iloisina perässämme nauraen ja vilkuttaen, kuin sirkus olisi tullut kaupunkiin. Suomessa tosin sattui muutaman kerran, että tuo outo auto herätti huomiota väärällä hetkellä. Kerran Keravan Taidemuseon parkkipaikalla joku ilkeämielinen oli kaatanut pakkasnestettä bensatankkiin, sillä seurauksella että bensa sakkaantui muutaman kilometrin päässä kotimatkalla ja tukki koneen. Kyydin kotiin sai kyllä yleensä kun nosti peukalon pystyyn, silloinhan elettiin vielä esihistoriallista aikaa ennen kännyköitä. Toinen tapaus sattui eräänä aamuna Espoossa, olin säikähtää suolapatsaaksi kun kouluun lähtiessäni näin missä rakas ystäväni oli. Se keikkui kahden puun välissä, etu- ja takapää ILMASSA kuin jättikokoinen punainen omena!

Andrè- Gustave Citroen oli mies joka keksi Rätticitikan vuonna 1919. Sen syntyhistoriasta on luotu lukemattomia toinen toistaan hurmaavampia legendoja, mm. että Andrè halusi luoda ranskalaiselle maalaisväestölle taloudellisen auton jolla saattoi kuljettaa lehmän tai korillisen raakoja kananmunia kynnetyn pellon poikki ilman että yksikään muna meni rikki. ( Siitä erinomainen jousitus ja pehmeä kyyti) Minä kuljetin sillä monet kerrat autollisen lapsia, ilman että yksikään meni rikki.

Rätticitikassa oli tietysti aika raikas ilmanvaihto talvisin, vaikka käytin sodanaikaista miesten lammasturkkia se ei estänyt jääpuikkojen muodostumista nenänpieliin. Kesällä sensijaan autossa saattoi vaikka nukkua, kääriä rättikaton auki ja katsella öistä tähtitaivasta. (Paitsi sinä eräänä yönä eräällä keski-eurooppalaisella leirintäalueella kun olin parkkeerannut muurahaispesään.) Meidät oli luotu toisillemme.

Niin kuin kaikki hyvä loppuu aikanaan, tämäkin satu loppui ympäristön painostuksesta. Jouduin vaihtamaan rakkaani turvatyynyihin ja abs- jarruihin. Ilmeisesti kun kuski pehmenee, niin pellin täytyy koventua. Silti joka kerta kun kuulen tuon tutun kehräyksen, ah, niin sydämeni lyö muutaman ylinmääräisen tahdin kaipauksesta.

 

Ajelkaa varovasti siellä!

ML