Konepelti auki rinnassani

Ystävällinen hoitaja Inkoon terveyskeskuksessa poisti muutama viikko sitten luomen joka kasvoi ihossa sydämeni yläpuolella. Sen jälkeen siinä oli kiinni ommeltu kurkistusaukko. Konepelti auki tai ainakin raollaan. Miten mielenkiintoista olisikaan jos oikeasti voisi kurkistaa sisään, nähdä sydämen työssään pumppaamassa verta joka kiertää ympäri kehoa tuomassa ja viemässä. Jos voisi nähdä hermot ja neuronit, koko sen sähköisen toiminnan ja solut. Jos voisi vähän pistää kuntoon paikkoja, siivota nurkkia ja heittää pois tarpeetonta, sisustaa vähän uudelleen ja tehdä tilaa.

Me ihmiset voidaan kuitenkin nähdä ja katsoa vain ulospäin tästä äärettömän hienosta järjestelmästä. Eikö se ole vähän sama asia kun ajaisi autolla jonka toimintaa ei oikein ymmärrä eikä voi tutkia kuin ulkopuolelta. Miten paljon auton kunnosta saa selville konepeltiä avaamatta? No avataanhan meitä ihmisiä myös toisinaan ja löydetään kaikenlaista asiaan kuulumatonta, mutta useimmiten kaasuttelemme vain eteenpäin kunnes kone hyytyy tai rengas irtoaa. Usein tekemättä edes vuosihuoltoa tai öljyn vaihtoa. Valitamme väsymystä tai kolotusta, tajuamatta mikä siihen on syynä. Elämme aikalailla mututuntumalla järjestelmässä jonka synty ja toiminta on meille edelleen suuri mysteeri.

Jos todella voisimme kurkistaa sisään ja nähdä tekojemme seuraukset omassa kehossamme, miten se meitä muuttaisi? Maistuisiko grillimakkara jos voisin nähdä miten sydän joutuisi ponnistelemaan ja tukkeutuneet verisuonet natisisivat liitoksissaan, valmiina halkeamaan kalkkeumista. Entä kaikki myrkyt joita itsellemme syötämme, jos näkisimme nikotiinin keuhkoissa ja alkoholin maksassa?

Entä miten on henkisten kokemusten laita, sen datan jota syötämme itsellemme päivittäin, miten se muuttaa meitä? Kun minulla oli keuhkokuume, röntgenkuvassa näkyi varjostuma keuhkoissa, jos kuvantamismenetelmät olisivat niin pitkällä että voisimme ottaa kuvia sielustamme, millaisia varjokuvia olisi sydämessämme? Millaisia arpia elämä olisi sinne viiltänyt? Millaista tuhoa sydänsurut saavat aikaan tai miten onnenhetket parantavat? Miten pienet ilot piristävät tai rakastaminen ravitsee?

Varaosia ei useimmiten ole, keho on kertakäyttötuote. Viimeaikaiset tieteelliset tutkimukset ovat kertoneet kehomme toimivan vielä paljon ihmeellisemmällä tavalla kuin olemme tottuneet ajattelemaan. Aivotoimintaa, sähköistä viestintää ja muistia tapahtuu myös muualla kuin aivoissa, sitä on myös suolessa ja vatsasssa. Jokainen solu on luultavasti pieni tallelokero, johon muistot tallettuvat. Näin ihminen rakentuu sananmukaisesti kokemuksistaan ja muistoistaan. Siihen mitä koemme ja miten elämme taas vaikuttaa paljon asenteemme. Sehän on itseään ruokkiva kehä.

Vanhetessa aika tuntuu kuluvan aina vain nopeammin, vuodet vierähtelevät ohi pikakelauksella. Johtuuko se siitä että solujemme muisti alkaa täyttyä, kokemukset eivät enää yllätä, kehomme ei ole hereillä? Tylsistyykö mieli, alkaa olettaa ja säästää energiaa kiertämällä tuttuja yhteyksiä, luomatta uusia. Tiedon välitykseen tarvitaan keskushermostoa, neuroneja, synapseja ja välittäjäaineita. Välittäjäaineita on kahdenlaisia, herättäviä tai rauhoittavia. Voiko olla niin, että se, miten paljon kehoamme kuormitamme vaikuttaa sen elämänhaluun? Jos energia kuluu perustoimintojen ylläpitämiseen ja haitallisten aineiden pois siivoamiseen, ei sitä varmaan enää juuri riitä uusien kokemusten ja elämysten etsintään. Ja mitä yksipuolisemmin keho taas käyttää koneitaan, sitä surkeammaksi ja kuluneemmaksi sen koneisto luultavasti muuttuu. Negatiivisuus lisää negatiivisuutta, pelot paralysoivat. Yksinkertaista keittiölääketiedettä.

Taitaa olla niin, että oikean polttoaineen lisäksi meidän todella kannattaa pitää huolta siitä, että maisemat sopivasti vaihtuvat, kannattaa kokeilla uusia oikopolkuja ja pitää taukoja matkan varrella mielenkiintoisissa paikoissa. Haistella, maistella, kuunnella ja tunnustella elämää, pitää sähköt päällä. Uskon että positiivisella asenteella on paljon voimaa, ei päälleliimaten tai väkisin vääntäen vaan syvältä sisimmästään katsoen, kun elämä on näin ihmeellinen käyttöjärjestelmä, eikö sitä kannata käyttää parhaalla mahdollisella tavalla? Juuri nyt on luonnossakin se paras aika elämän ylistämiseen, ei haaskata aikaa valittamiseen ja murehtimiseen, sydän pumppaa ja solut muistaa, eletään ihmeessä!

ML