keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Miksi muuminäyttelyä vartioi panssarivaunu?


Tällainen maalainen kun käy harvoin kaupungissa, moni asia siellä herättää ihmetystä.  Kuten esimerkiksi, miksi rautatientorilla Ateneumin edessä seisoo panssarivaunu?

Tove Janssonin näyttely ei pettänyt. Eniten tykkäsin pienimmistä piirroksista, jotka olivat myös kauniisti esille laitettu. Mitä suuremmiksi ja monumentaalisemmiksi työt kävivät, sitä ulkopuolisemmilta ne tuntuivat. Heräsi siis kysymys, onko henkilökohtainen ja herkkä aina muodoltaan pientä vai voiko se olla myös suurta? Voiko useita metrejä pitkä seinäfresko olla myös herkkä teos? Janssonilla ei ollut. Janssonin freskoista tuli tunne että ne olivat tehdyt ulkopuolisesta paineesta, jotta taiteilija voisi tuntea olevansa oikea taiteilija, arvostettu, varteen otettava, sentään seinäfreskojakin maalannut. En ihmettele miksei Janssonia muisteta freskotaiteilijana.

Ateneumin lippukassan jono antoi myös aihetta sosiologiseen ihmettelyyn. Suurin osa ihmisistä, joista suuri osa oli turisteja, käyttäytyi esimerkillisesti. Vaikka jono ei ollut edes pitkä, silti riitti myös niitä jotka eivät katsoneet sen koskevan heitä, vaan yrittivät toista kautta, eri ovesta, eri luukusta ja joutuivat palaamaan jonoon. Mielenkiintoista oli seurata miten he sen tekivät, toiset kiltisti jonon päähän, toiset vaivihkaa johonkin väliin. Minunkin vierelleni ilmestyi äkkiä ” ystävätär” joka sanaakaan sanomatta hivuttautui eteeni. Kun  ajoin moottoritietä kotiin, tein itsestäni mielenkiintoisen havainnon. Resuisen ja ruosteisen pakettiauton perään en jäänyt ajamaan kahdeksaakymppiä satasen alueella, mutta uudehkon farmari Wolgsvagenin perään jäin, aika pitkäksi aikaa.

Vielä ihmettelin sitäkin, miksi Akateemisessa kirjakaupassa ja Stockmannilla useammalla kassalla ostokset ehdittiin pakata muovikassiin ennen kuin ehdin edes sanoa että minulla on oma kassi mukana. Tämän yhden shoppailun aikana muovikasseja olisi kertynyt jo kymmenkunta, ihan turhaan. Omasta kokemuksesta tiedän, että ei ole suuri vaiva kysyä että tarvitsetko pussia?

Kirjakaupassa ihmettelin taas myös keittokirjojen ylitse kiehuvaa tarjontaa, talouskirjojakin löytyi joka kerroksesta, luontokirjoja ei. Ihmettelin miksi itsekin piilotin kassajonossa rajatiedon lehden Elle decorationin alle ja miksi Oras Tynkkysen Pieni maailman pelastus opas oli -60% alennuksessa mutta Björn Walhroosin Markkinat ja demokratia ei. Maalla asuva myös hätkähtää kun hän ulkomaisia taidelehtiä selatessaan äkkiä huomaa että kolmen metrin päässä, suuren näyteikkunalasin takana alkaa mies kaivaa roskiksesta tyhjiä pulloja. Likainen mies, jolla on likaisessa kassissa tyhjiä pulloja ja tölkkejä. Näyteikkuna meidän välissä sai silloin ihan toisen merkityksen.

Niinpä kostoksi siitä että Oras Tynkkysen maailman pelastusoppi oli jäänyt myymättä, lainaan tähän nyt osan siitä:

Arviolta 850 miljoonaa ihmistä ei saa tarpeeksi ruokaa. Ihmiskunta on kiihdyttänyt eliölajien sukupuuttotahdin ehkä jopa tuhatkertaiseksi. Ihmisiä kidutetaan 150 maassa. Alkoholi tappaa maailmassa vuosittain puolikkaan Suomen verran. Sadat miljoonat naiset kokevat elämänsä aikana lähisuhdeväkivaltaa. Alle kahdella dollarilla päivässä sinnittelee yli kaksi miljardia ihmistä.

Toivoa on:

Ihmiskunta on kokonaisuutena vapaampi ja vauraampi, terveempi ja paremmin koulutettu, rauhanomaisempi ja kansanvaltaisempi kuin 100, 50 tai edes 20 vuotta sitten.Väestönkasvu on hitaampaa, sukupuolten tasa-arvo on edennyt ja otsonikato saatu kuriin.

Oikeastaan voi ajatella, että on vaikeaa olla muuttamatta maailmaa. Teemme jatkuvasti valintoja, jotka omalta pikkiriikkiseltä osaltaan määräävät maailman suuntaa.

Oras Tynkkynen, Pieni maailmanpelastus opas.

ML
 
 
Kuva otettu Ateneumin kolmannesta kerroksesta, huom. tummat pilvet Helsingin ja panssarivaunun yllä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti