maanantai 29. syyskuuta 2014

Absurdissa maailmassa


Kiina on maailman kapitalistisin kommunistien johtama maa.

Yhdysvallat käy sotaa terrorismia vastaan. Syyrian sisällissodassa se on kuitenkin ajautunut samalle puolelle Isis terroristi järjestön kanssa siialaisten hallintoa ja diktaattori Basar al- Assadin hallintoa vastaan käydyissä taisteluissa. Yhdysvallat käy sotaa myös Isisiä vastaan, siis sodan molempia osapuolia.

Venäjä käy sotaa terrorismia vastaan. Venäjä käy myös terrorisoivaa sotaa toista itsenäistä valtiota vastaan.

Suomen oikeistolaiset ministerit sitoivat juuri Suomen energian tuotannon tulevaisuuden vasemmistolaisen rajanaapurin kanssa käytävään yhteistyöhön, aikana jolloin tämä osoittaa haluaan laajentaa rajojaan ja maksattaa sen kansansa hyvinvoinnilla. ( Putinin hallitus lisäsi juuri puolustusmenojaan ja leikkasi koulutus- terveys- ja kulttuurimenojaan) Tämä päätös tehtiin Suomessa kansan enemmistön tahtoa vastaan.

Maailmaa näyttävät pyörittävän; talous, kilpailukyky, luottoluokitus, pörssi, pankit. Silti juuri talouden kehitys on varmasti kaikkein vaikein elämässämme ennustettava asia. Siinä muuttuvia tekijöitä vain on liikaa, jotta kukaan asiantuntija uskaltaisi lausua asioiden tilasta tai tulevaisuudesta mitään luotettavaa.

Elämme absurdissa maailmassa. Miten tätä maailmaa voisi ymmärtää? Onko se mahdollista? Onko valta enää lainkaan näkyvää, näkyvällä vallallahan ( kuninkaat linnoissaan) ei ole enää valtaa lainkaan. Onko kaikki valta maan alla, niin kuin mafia Italiassa. Onko luokkayhteiskunnasta tullut luokkamaailma, jossa on kaksi kerrosta, tämä näkyvä maailma ja sitten se toinen, jossa päätökset tehdään pinnan alla, salaseuroissa ja huippukokouksissa? Millaisia verkostoja maailman rikkaimmat ovat omaisuuksiensa tueksi kutoneet? Miten meitä massoja ohjaillaan?

Maailma olisi mahdollista pelastaa.

Tämän löysin ensimmäisenä kun googlasin sanoilla nälänhädän poistaminen, se on päivän Kaleva lehdestä:

Maailmanlaajuisen nälänhädän kukistaminen olisi asiantuntijoiden mukaan mahdollista, jos vain poliittista tahtoa löytyisi.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n mukaan maapallolta löytyisi riittävästi resursseja koko kasvavan väestönsä ruokkimiseen, jos poliittiset johtajat pystyisivät luopumaan lyhytnäköisistä tavoitteista ja tarkastelemaan asioita pitkällä tähtäimellä.

- Tarvittavat resurssit ja teknologia olisivat tänä päivänä olemassa, paitsi riittävän ruokamäärän tuottamiseen, myös nälän ja köyhyyden poistamiseksi, FAO:n johtaja Jacques Diouf sanoi järjestönsä 60-vuotisjuhlien aattona sen päämajassa Roomassa.

Diouf vetosi päättäjiin toivoen, että nämä "luopuisivat epäoikeudenmukaisuuteen ja levottomuuksiin johtavista lyhytnäköisistä tavoitteista ja perustaisivat päätöksensä sosiaaliseen harmoniaan, solidaarisuuteen ja rauhaan".

 
Myös pian ehtyvä ja monien valtapelien kuningas, öljy, olisi mahdollista korvata jo uusilla teknologioilla jos niin haluttaisiin.

Sama pätee varmasti yleisesti muihinkin ihmiskuntaamme rampauttaviin puutoksiin, tasa-arvo, koulutus, syntyvyyden säännöstely, kaikki ongelmat olisivat korjattavissa jos tahtoa olisi, miksei siis ole?

Tätä kysymystä en voi ymmärtää. Sanotaan että yksikään hallitus ei voi pitkän päälle toimia ilman kansansa luottamusta. Meidän on siis pysyttävä hereillä, emme saa uinahtaa Berlusconimaiseen tyhmentävään viihteeseen, emme saa nukkua kun olisi aika ajatella.

En halua hyväksyä sanontaa vaihtoehtoja ei ole, niitä on aina. Aina on mahdollista lisätä todellista hyvinvointia ja välittämistä. Aina on mahdollista kyseenalaistaa ulkoa annettuja ihanteita ja normeja. Aina on mahdollista käyttää itsenäistä ajattelua. Aina on mahdollista valita.
 
ML

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti