Elämän kevennys ja kutsumaton kuokkavieras

Olen viime aikoina kulkenut otsa rutussa luetellen kaikkia työtehtäviäni, tehtyjä ja tekemättä jättämiäni. Varsinkin noita jälkimmäisiä tuntuu olevan aina ihan liikaa. Vaikka kuinka nousisin viideltä aamulla puuronkeittoon ja yrittäisin tehostaa tekemisiäni, mikään ei tunnu riittävältä, ajatukset harhailevat, sydän pomppii kuin superpallo, paperipinot työpöydällä irvistävät, kalenteri näyttää yleiseltä syyttäjältä ja pesemättömät ikkunat harmaavat maiseman. Meille on muuttanut kutsumaton kuokkavieras, huoli.

Olin nuorempana suhteellisen huoletonta lajia. Lähdin tammikuun pakkasilla lappiin Rätticitikalla ja köröttelin hiihtohissillä elämäni ensimmäiseen mäen laskuun Luosto tunturin jäiselle huipulle, koska olin kuullut että se on hauskaa. No mahalaskua sieltä tietenkin alas tultiin, olisi ehkä kannattanut aloittaa vähän alempaa. Kun ostin ensimmäisen asuntoni, pienen mökin täältä, paikkakunnalta jossa en ollut aikaisemmin edes käynyt, jätin isälleni lapun keittiön pöydälle, hei isä, ostin talon. Pidin itseäni melko rohkeana ja eteenpäin katselevana.

Nyt olen ymmälläni, mitä rohkeudelleni ja näköalalleni on tapahtunut, jotain muutakin kuin likaiset ikkunat. Välissä on elämää parikymmentä vuotta. Tietoisuuteni on laajentunut, maailma on kasvanut, läheisteni määrä on lisääntynyt, osa heistä on kuollut pois, osa on vanhentunut ja heikentynyt. On ollut sairautta, surua ja onnettomuutta. Uutiset maailman epäoikeudenmukaisuudesta, katastrofeista ja hätätiloista ovat päivittäisiä. Uutisia ylipäätään, kysymättä kerrotaan monta kertaa päivässä, kännykkäni jopa hälyttää niiden saapumista. Huolettomuus näissä olosuhteissa tuntuisi jo melkein välinpitämättömyydeltä, holtittomalta mielenhäiriöltä.

Näköalani on huomaamattani kääntynyt edestä taakse, ja sivuille, siinä määrin, että silmäni vääntyvät kohta kieroon. Olen alkanut pälyillä mahdollisesti uhkaavia vaaroja ja tuskitella taakse jäänyttä. Olen alkanut painua kumaraan ja hengästyä kaiken sen raahaamisesta josta haluaisin, voisin, pitäisi, pitää huoli. Eteenpäin kulkeminen on hankalaa takaperin ja jos kokoajan palaa korjaamaan tai tarkistamaan, ei siitä tahdo lopulta tulla yhtään mitään.

Siksi yritän tästä eteenpäin suoristaa selkäni, vetää syvään henkeä, nauttia siitä että lähinäköni on nykyään heikko ja katsella kauemmas eteenpäin. Aion yrittää hyvillä mielin jättää jonkun addressin allekirjoittamatta ja huonon uutisen kuulematta. Vuotakoot kipsisakka altaat ja hoitakoot Amnesty, Unicef, Greenpeace ja mitä niitä nyt onkaan, asiansa muutaman päivän viikossa ihan itsenäisesti, minä aion etsiä ja löytää elämääni enemmän uusia hyviä uutisia ja olla parempaa seuraa ystävillenikin. Haluan keventää elämääni, en ruokavaliotani. Haluan että sydämeni sykkii välillä jostain sellaisestakin josta ei mene otsa ruttuun. Kokeile sinäkin!

 

ML

 

Anna mun kaikki kestää, keramiikka, pellava, kivi 2013 ML