Oikean elämän Pilvipalvelut

Piti kirjoittaa tänään ihan muusta, mutta yllättävä suruviesti veikin ajatukset ihan toisaalle.

Kaikille teille jotka olette joutuneet viimeisten jäähyväisten äärelle, voimia. Elämä on aina liian lyhyt. Toisilla se loppuu yllättäen, toisilla hiipuu vähitellen, kaikilla se tuntuu jälkikäteen niin lyhyeltä hetkeltä.

Olen itse niitä, joilla on aina huono omatunto, kun yrittää huomioida yhtä, tulee kääntäneeksi selkänsä toiselle. Riittämättömyys on ainainen seuralainen. Elämä on aina niin paljon enemmän. Elämä on randomia, niin kuin nuorisolta olen oppinut. Elämä on epäoikeudenmukaista, elämä on yllätys.

Viimeaikoina on uutisoitu, että nuoriso lainaa vähemmän kirjoja ja käy vähemmän konserteissa. Nuoriso elää verkossa. Verkko on simultaani elämä, siellä tapahtuu aina jotain mielenkiintoista, siellä voi tapahtua mitä vaan. Verkko muuttaa käsitystämme elämästä. Verkossa elämä on ikuista, siellä kuolleetkin elävät. Lähimmäisensä voi tallentaa ja ladata uudelleen ja uudelleen. Verkossa kuolemaa ei ole. Ihminen on jo luonut itselleen ikuisen elämän.

Verkossa voi myös valita, siellä voi luoda elämästään paitsi ikuista, myös jotakin mitä muuten ei voi. Siellä voi valita pois kaiken mitä oikeasti pitää kestää, sietää ja jaksaa. Verkossa sinä olet luoja, sinä päätät.

Oikeassa elämässä hiekka valuu tiimalasissa, eikä meistä kukaan tiedä miten kauan. Oikeassa elämässä valintoja ei voi uusia, tekoja deletoida. Oikeasta elämästä päättää joku muu. Oikeassa elämässä jokainen kohtaaminen on suuri mahdollisuus, jokainen uusi aamu suuri lahja. ” Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” Lausuttiin kerran vuorisaarnassa. Tämän haluaisin muistaa joka päivä, ei siksi etten välittäisi tulevasta, vaan siksi että välittäisin tästä päivästä, oikeasta elämästä.

 

Pidetään huolta toisistamme.

 

ML

Iloisen veronmaksajan paratiisista päivää!

Usko tai älä, yritän kyllä jättää ajattelemisen itseäni viisaammille tai ainakin heille, joilla virkansa puolestakin on siihen paremmin aikaa, mutta nyt on taas ihan pakko. Fasten your seatbelts please, tämä kyyti voi paikoittain olla pomppuista.

Kiinnostuin Mikael Pentikäisen kirjasta Luottamus, se osoittautuikin kirjaksi johtajuudesta. Siitä asti tuo teema on seurannut minua kiinteästi kuin kissankarvat vaatteissani. Me ihmiset tunnumme kaipaavan johtajia, auktoriteettejä. Hyvinvointi- ja huonostivointi tilanteissa vähän eri tavalla. Varsinkin tällaiset taloudellisesti epävarmat ajat tuntuvat tarjoavan tilaisuuksia valtaa kahmiville. Individualistista länttä johdetaan eri tavalla kuin kovaan kuriin tottunutta itää. Meillä etsitään ehkä enemmän diplomaattia tai esikuvaa, Venäjällä taas valta lahjoitetaan johtajalle joka osoittaa kykyä kovaan kurinpitoon ja pullisteluun.

Mielenkiintoisinta asiassa on, että lopullisen mandaatin ja vallan valtikan antaa aina kansa. Kamalinkaan diktaattori ei pysty ikuisesti valtaa pitämään, jos kansa ei sitä halua. ( toivon että Pohjois- Koreankin tilanne tässä suhteessa pian muuttuu) Diktaattoreita on viime aikoina kaatunut kuin keiloja, se on osoitus siitä, että ei ole yhdentekevää mitä me kansalaiset ajattelemme. Ja meidän on syytä ajatella!

Talouskurimuksessa kamppailevaa eurooppaa on haluttu viimeaikoina johtaa pankkien ja taloushallinnon johdolla mm. mantralla ” muuta vaihtoehtoa ei ole”. Silti vaihtoehtoja aina on. Yhden niistä on esitellyt Islanti. Toinen, pienempi, mutta kotimainen ääni on radikaalipappi Kai Sadinmaa, joka haluaisi että kirkko ottaisi tiukemmin kantaa riistokapitalismia vastaan. Hänen mukaansa Jeesus oli poliittinen toimija joka kritisoi aikansa talousjärjestelmää. Sadinmaan ajatuksissa on jotain puoleensavetävää, luottoluokitus ja kilpailukyky paasaajille pitäisi jonkun pystyä asettumaan vastavoimaksi. Kristillisen jakamisen tärkeydestäkin pitäisi jonkun saarnata, eikä vain saarnata, vaan osoittaa sitä myös teoin.

Sillä ahneuden alttarilla väkeä riittää. Rahalla on ihmeellinen voima, se voi taivuttaa ihmisen taistolaisuudesta veropakolaiseksi muutamassa kymmenessä vuodessa. Tällainen moraaliton selkäranka ei tunne kiitollisuutta, sen enempää kuin uskollisuuttakaan sitä rintaa kohti, joka sitä on ruokkinut.
Jokainen jolla sydän ja aivot toimivat vielä elimellisessä yhteistyössä tajuaa, että tulevaisuudessa kansakuntien kilpailukyky ei ole palkka kysymys. Sademetsiä tuhotaan n. 20 000 neliökilometriä vuosittain ja ruoantuotannon pitäisi lisääntyä n. 75% vuoteen 2050 mennessä, jotta koko maailmanväestö kyettäisiin ruokkimaan. Kaikenlainen roskaaminen, saastuttaminen ja luonnonvarojen tuhoaminen lisääntyy. Kysymys on pallomme tulevaisuudesta, siitä miten hyvin me kansakuntina pystymme säilyttämään edellytykset elämään. Vaikuttaa siltä, että joissakin maissa strategiaksi on otettu pääomien houkutteleminen maahan verotusta helpottamalla, sillä ehkä varaudutaan tulevaisuuteen paremmin kuin puolustusvoimia kehittämällä. Silti taloudellinen eriarvoisuus on myös paha uhka, jos yhteiskunta jakautuu pahasti köyhiin ja rikkaisiin, on se koko kansalle suuri turvallisuusuhka.

Toivoa antavat onneksi monet nuoret täällä Suomessakin. He ovat nähneet riittävästi maailmaa ymmärtääkseen että Suomi on meille suomalaisille maailman paras paikka ja sitä voi kehittää aina paremmaksi.  Peliyhtiö Supercell maksaa tänä vuonna veroja 260 miljoonaa euroa, tällaisia jättiveroja on aikaisemmin saatu vain Nokialta. Suomalaisen energiayhtiön St1 :sen pääomistaja Mika Anttonen on sanonut että palkkojen alentaminen pitäisi aloittaa eliitistä, toimi jolla tasavaltamme presidentti Sauli Niinistökin jo näytti esimerkkiä. Jotta aurinko paistaisi risukasaan tulevaisuudessakin, tarvitaan iloisia veronmaksajia ja oikeudenmukaisuuden puolustajia, sillä oikeasti vahva on vain se, joka tuntee heikkoutensa ja antaa sen vahvistua!

 

Pidetään huolta toisistamme!

ML