maanantai 26. huhtikuuta 2021

Jos elämä olisi kenraaliharjoitus

 

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi että tämä meidän elämä saattaa olla vain kenraaliharjoitus? Että siellä esirippujen takana saattaa oikeesti olla joku, joka kysyy että no, Perttu Kalervo tai Aino Inkeri, mitäs sinä nyt sitten opit tuosta elämästäsi?

Mehän tiedetään ettei sinne päätepysäkille kukaan aja uudella Teslalla tai kampaamon kautta, ei taida titteleilläkään olla suurta merkitystä niissä kutsunnoissa. Se, mistä siellä voisi kuvitella olevan kiinnostusta on se, mitä sinussa on tapahtunut elämäsi aikana. Sinut oli varusteltu tietyin eväin matkaasi varten, jokaiselle meille on annettu erilaista potentiaalia, kutsuu sitä sitten psyykkiseksi tai fyysiseksi ( alkaa olla tiedemiehilläkin jo vaikeaa erottaa niitä toisistaan ). Monesta liikkuvasta tekijästä riippuen, me käytämme niitä hvyin eri tavoilla. Kuten tiedämme, meillä oli mukanamme myös enemmän tai vähemmän vapaa tahto, teimme suuren joukon valintoja, oikeita ja vääriä.

 

Riippumatta siitä, uskotko tuohon vastaanottokomiteaan on jokaisen nykytieteenkin valossa pakko myöntää, että se, mitä teemme vaikuttaa jälkipolviin. Kannamme kaikki myös esivanhempiemme taakkoja, heidän kokemuksensa todistetusti jättävät jälkiä aivojemme kehitykseen. Emmekä vastuusta ole vapaita mekään, jotka ei olla suoraan siirretty geenejämme jälkeläisiin, olemmehan kaikki osia historian suuressa näytelmässä, valintamme vaikuttavat toisiin ihmisiin, myös ne jotka jätimme tekemättä.

 

Siksi kannattaisi kai useammin miettiä, että mistä tässä harjoituksessa on oikeastaan kyse? Liian usein puhumme yhdestä kun kuitenkin tarkoitamme toista. Saatamme puhua palkasta, kun oikeasti kyse on arvosta. Joskus puhutaan rasismista, kun oikeasti on kysymys tietämättömyydestä tai pelosta. Välillä jaetaan joukkoja meihin ja heihin, vaikka oikeesti ollaan kaikki saamaa joukkoa, kaikissa maailman ihmisissä on varmasti enemmän yhdistäviä tekijöitä kuin erottavia. Joskus puhutaan rumuudesta, vammasta tai viasta, vaikka oikeesti kyse on ajatuksen ahtaudesta, väärästä näkökulmasta. Välillä haalitaan aina vaan lisää, vaikka oikeestaan pitäisi antaa pois. Joskus taas heitetään pois se, mitä eniten tarvittais. Joskus kaivataan kauheesti nuoruutta tai kauneutta, vaikka oikeesti riittäisi kun rakastaisi sitä mitä on. Joskus puhutaan kateudesta, vaikka oikeesti kysymys on valinnoista ja niiden tekemisestä jokainen päättää itse. Silloin tällöin ostetaan ämpäreitä, vessapaperia tai makaronia, vain koska elämä tuntuu epävarmalta.

 

Siis jos tämä kaikki on vain suuri kenraaliharjoitus, mikä tulee olemaan sinun roolisi ensi- illassa?

Väliajalla kahvia ja pullaa, mukavaa vappua kaikille!

ML


keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Uutta yhteisöllisyyttä kohti

 

Yllättävän ja historiallisen vuoden 2020 jälkeen on moni asia muuttanut muotoaan. Joudumme kyseenalaistamaan monia itsestäänselvyyksinä pitämiämme asioita ja etsimään kenties uusia unelmia ja näköaloja. COVID- 19 epidemia on iskenyt yhteisöihimme ja yhteiskuntiimme, se on koetellut niiden voimaa ja rakenteita. Eroja on tullut esiin ja erilaiset motivaatiot ja toimintatavat paljastuneet. Aikanaan saamme varmaan paljon tutkimusta ja analyysiä tästä vuodesta ja sen jättämistä jäljistä.

Dosentti Leena Kurki on tutkinut yhteisöllisyyttä eri uskontojen kautta, kirjassaan Yhteisö väreissä. Tämä kirja oli mielenkiintoista joululoma lukemista, vaikka onkin ilmestynyt jo vuonna 2015, sillä olemmehan juuri nyt oppineet paljon yhteisöllisyydestä tai sen puutteesta. Länsimaissa on jo pitkään eletty individualismin, sekularismin ja maallistumisen aikaa. Sen merkit ovat selkeästi nähtävissä, materialismi, narsismi, hedonismi. Hyviäkin asioita on, koulutuksen taso on noussut ja syntyvyys laskenut, sitä voidaan pitää hyvänä asiana kai lähinnä luonnonvarojen riittävyydeen kannalta. Ihmisiä vaivaa myös yksinäisyys, tyhjyys, masentuneisuus. Yhteisöllisyyttä ja hengellisyyttä kyllä etsitään, mutta monet ajattelun teoriat syntyvät kaupallisiin tarpeisiin ja haluavat kieltää kärsimyksen, joka kuuluu olennaisena osana elämäämme joka tapauksessa. Tästä syntyy syvä ristiriita, joka on jätetty yksilöiden kannettavaksi. Kuten Leena Kurki kirjoittaa; ”yksilö kehittyy ja kypsyy aina suhteessa toiseen ihmiseen ja siksi persoona ja yhteisö ovat aina kiinteässä suhteessa toisiinsa”. Persoonallisuus ei kehity umpiossa, vaan tarvitsemme siihen toisiamme. En myöskään usko, että syvällinen ajattelu ja ymmärrys elämästä voi kehittyä ilman vastoinkäymisiä ja koettelemuksia. Tarvitsemme pettymyksiä ja jakamista, antamista ja saamista.

Sosiologi Ferdidant Tönniesin mukaan ihmisten yhteisöllisuus perustuu kahteen erilaiseen tahtoon, luonnolliseen tahtoon, jota edustavat tunteet, kokemukset, spontaanisuus ja ”elämän liike”, sekä rationaaliseen tahtoon joka edustaa järkiperäisyyttä, sen ilmentymänä myös tavarasta tulee arvo. Vastalauseena individualismille syntyi Ranskassa 1900- luvun alkupuoliskolla personalismi, jonka mukaan ihminen elää jatkuvassa dialogissa, vuorovaikutuksessa toisten ihmisten ja maailman kanssa. Tuon dialogin neljä ominaisuutta ovat rakkaus (joka sisältää vaatimattomuutta ja nöyryyttä ), usko (jota ilman ei todellista vuorovaikutusta voi syntyä ), toivo ( joka on aktiivista ) sekä kriittinen ajattelu ( joka on totuuden etsintää ja inhimillistymistä). Nämähän ovat juuri niitä arvoja joita uskonnot edustavat. Mielenkiintoista onkin, että moraaliset ja spirituaaliset arvot ovat yhteisiä kaikille uskonnoille, vain niiden rituaalit ja symbolit vaihtelevat.

Siinä missä perinteinen itämainen ideologia pyrkii harmoniaan ja onneen, länsimainen korostaa tieteen ja teknologian kehitystä jopa olemassaolon tarkoituksena. Buddhalaisuus eroaa kuitenkin ratkaisevasti uskonnoista siinä, että sen mukaan sisäiset muutokset eivät johdu Jumalan tahdosta, vaan ihmisen omista pyrkimyksistä. Oma käytös ja sen kerryttämä karma määrää, onko tulevaisuus onnellinen. Buddhalaisuudessa ei ole Jumalia vaan valaistuneita- Buddhia, joista Siddharta Gautama oli yksi keskeisimpiä. Myötätunnon ja meditaation avulla ihminen voi saavuttaa valaistumisen ja viisauden.

Hindulaisuudessa taas Brahman on kaiken luoja, maailman sielu. Jumala on kaikki ja kaikki on Jumala. Ihmisen tavoite on Moksha, jälleensyntymisen kautta sulautuminen Brahmaniin. Hindulaisuudessa vaikuttaa myös edelleen kastijärjestelmä, vaikka se onkin virallisesti lakkautettu. Hindulaisuuden perusta on vahvasti sosiaalinen ja yksilö on kiinteä osa perhettään ja yhteisöään. Ehkä tunnetuin hindulaisuuden uudistaja on ollut Mohandas Mahatma ( suuri sielu) Gandhi (1869-1948). Gandhin tavoite oli Intian itsenäistyminen ja hän opetti väkivallattomuutta, rakkautta, totuutta, rohkeutta ja kunnioitusta. Gandhi halusi myös lisätä yhteisöllisyyttä ja tasa-arvoa. Taiteilijana minua kosketti erityisesti Jiddu Krishnamurtin (1895- 1986) sanat: Taide on minän poissaoloa, eikä ilman rakkautta ole taidetta. Herkkyys nousee hiljaisuuden syvyyksistä. Vapaus ei ole vapautta jostakin, vaan vapautta itsessään.

Vaikein pala purtavaksi uskontojen menyyssä on minulle aina ollut Islam. Islam on paitsi uskonto, myös 14 vuosisataa vanha sivilisaatio. Islam korostaa ihmisen kahta puolta, sisäistä ja ulkoista, hengellistä, älyllistä ja ulkoista puhtautta ja käytöstä. Koraani on syntynyt enkeli Gabrielin välittämistä ilmestyksistä profeetta Muhamedille. Muslimit ovat  paitsi yhdistäneet tieteitä eri kulttuureista, myös luoneet uusia tieteen aloja mm. matematiikassa, lääketieteessä, astronomiassa, fysiikassa ja geologiassa. Profeetta Muhamedin kokemuksia ja sanoja on tallennettu perimätietokokelmaan Hadithiin. Sharia on lain ja etiikan perusta, jonka kehittämisestä kuitenkin koko ajan kiistellään Islamin lainoppineiden keskuudessa. Tämä onkin ehkä suurin ero muihin uskontoihin, Islam ei erota kirkkoa valtiosta, se haluaa kontrolloida ihmisen elämää kokonaisuudessaan. Tosin ainoa valtio jolla ei ole erillistä maallista oikeusjärjestelmää on Saudi-Arabia. Koraanin mukaan ihmisen tulee elää sopusoinnussa kaiken luojan Jumalan ja kaikkien luotujen kanssa. Profeetta Muhamed korosti lempeyttä, ystävällisyyttä, anteeksiantoa ja äärimmäistä rehellisyyttä. Islam on kasvava uskonto, muslimeja on 1,5 miljardia joista ääri-islamisteja on kuitenkin arviolta vain 1-1,5 %. Islam jakautuu maantieteellisesti, sosiaalisesti, historiallisesti ja kulttuurisesti erilaisiin koulukuntiin ( niin kuin muutkin uskonnot) ja niissä Sharia-lakia tulkitaan hyvin eri tavalla. Koraanissa esimerkiksi naisten oikeudet ovat alunperin paremmat kuin miten niitä joissain paikoin nykyään tulkitaan. Islamilainen maailma on myös pitkälti pysähtynyt kehityksessään kolonialismin, neokolonialismin, taloudellisen alikehittyneisyyden ja huonon hallinnon lamauttamana.

 Matkalla maallistumisen tiellä on uskontojen pohjalta syntynyt useita New age- liikkeitä, niin Buddhalaisuudesta kuin Islaminkin perinteestä (mm. Mindfullness ). Ja kaikissa uskonnoissa on myös omat uudistajansa. Haasteita niille tuovat olosuhteiden muuttuminen, osittain kritiikki esimerkiksi länsimaiden materialisoitumisesta, korruptiosta, byrokratiasta ja kaikenlaisen kunnioituksen katoamisesta on varmasti myös oikeutettua. Vastaukseksi noussut nationalismi taas sotii uskontojen omia moraalikäsityksiä vastaan. Yhteiskuntien tulisi perustua moraalisille ihanteille, eikä pelkästään vallantavoittelulle. Viha on hajottava ja tuhoava voima, rakkaus taas rakentava ja yhdistävä.

 Kulunut vuosi on osoittanut sekä heikkouksia että vahvuuksia yhteisöllisyydessämme. Ihmiskuntana meillä on vielä paljon potentiaalia kasvaa henkisesti. Tilastojen mukaan olemmekin kehittyneet rauhanomaisemmiksi. Tärkeää on koulutus, mutta se ei yksin riitä, koulutusta on käytettävä tasa-arvoisemman ja inhimillisemmän tulevaisuuden hyväksi. Epävarmuuden aikoina täytyy vastauksia etsiä niistä syvällisistä kysymyksistä, jotka tekevät meistä ainutlaatuisen ihmislajin. Kuten Leena Kurki kirjassaan Yhteisö Väreissä kirjoittaa, uskonnot voidaan nähdä värikkäinä lasimaalauksina joiden läpi Jumalan valo loistaa, ilman sitä valoa, niitä ei ole olemassa.

 

Hyvää ja rauhallista uutta vuotta 2021 kaikille!

ML



 

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Naisen ikä


Vanha sanontahan kuuluu, että naisen ikää ei saa kysyä. Kenties sen takia, että sen koettiin niin usein olevan väärä. Jos on nuori, niin on kokematon ja tietämätön, jos taas vanha, niin ei enää relevantti tai ”markkinoilla”. Ja siinä välissä aina vaarassa joutua jompaan kumpaan päätyyn, tilanteesta riippuen. Onneksi tämä ei nyt sitten enää päde, meillähän on se kaikkein epätodennäköisin hallitus maailmassa; nuoria naisia! Ja kannatus korkealla, nyt se on todistettu, nainen pärjää siinä missä mieskin, virheettömästi ei kumpikaan.

Nyt meidän naisten kannattaakin käyttää tämä etukortti täysimittaisesti, tehdä uusi normaali asiasta itse. Tarkoitan sitä, että meidän olisi vihdoinkin aika vapauttaa itsemme niistä viimeisistäkin patriarkaalisen ja sovinistisen maailman jäänteistä, mitä tulee esimerkiksi ulkonäköodotuksiin tai uranvalintaan. Jos et tiedä mitä tarkoitan niin, hyvä, käynti itärajan takana voi kuitenkin jo auttaa näkemään sen.

Naisen ei tarvitse siis tuunata itsestään kävelevää myynti-ilmoitusta, mitä tulee vastakkaiseen sukupuoleen, sillä sekin alkaa jo olla riittävän kehittynyt lukeakseen muutakin kuin liikennemerkkejä. Hienovaraisemmatkin vinkit toimivat. Mitkä ihanat ajat meillä naisilla onkaan edessä, kun saamme vihdoin pukeutua persoonamme ja sään mukaan, sen sijaan että meitä puristettaisiin, kiristettäisiin, typistettäisiin, venytettäisiin, siloteltaisiin tai peiteltäisiin. Kun vielä itsekin hoksaamme sen, muoti voi olla mukavaa.

Koska ikä näkyy usein vain päältäpäin, sen arvioiminen muuten onkin melko mahdotonta. Siksi usein myös kaikki arvostelu, kritiikki ja tuomitseminen tapahtuu ulkonäön perusteella. Käärepaperista voikin kenties päätellä jotain paketin sisällöstä, mutta siinä voi myös mennä vikaan. Vaikka jonkinlainen elinkaari meitä ihmisiä yhdistääkin biologisesti, vuosirenkaita keräämme kaikki silti ihan eritavalla. Joskus hyvän vuosirenkaan pysäyttääkin runkoon muodostunut pahka tai lehdistöön asettunut loinen ja vaikka kuinka hienoksi ja täydelliseksi runko kasvaisi ulkoapäin, voi se silti yllättäen kaatua myrkyssä sisäisen lahon vuoksi.

Kuka tahansa kukoistaakin aurinkoisella paikalla, ravinteikkaassa maassa, mutta kuten luonnonkukille, jokaiselle löytyy kyllä se oma paikkansa auringossa, jokainen saa kukoistaa omalla tavallaan ja voimallaan, nupusta siemenkotaan. Useinhan kuitenkin kaikkein eniten iloa löytäjälleen antavat ne herkimmät ja huomaamattomimmat kukkaset syvimmän metsän sylissä.

Annetaan kaikkien kukkien kukoistaa!

ML



keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Minkälaisia ihmisiä Korona meistä tekee?


Hyvällä ystävälläni on tapana sanoa, että jos Jeesus tulisi takaisin, niin ristiinnaulitsisimme hänet luultavasti uudestaan. Näin Pääsiäisen kärsimysnäytelmän alla sitä ehkä sietää miettiä.

Minulle on nyt tullut mieleen toinenkin kertomus. Se on sattumoisin kiinalainen opetustarina siitä, miten vaikea on etukäteen tietää mikä on hyvä ja mikä huono juttu. Tehdäkseni pitkästä tarinasta lyhyen, niin kerron että siinä maatilan vanhan isännän ainoa poika loukkaa jalkansa. Kaikki naapurit valittavat hänelle, että voivoi, mites nyt käy maatilan töiden? Maassa puhkeaa sota ja kaikkien talojen pojat kutsutaan rintamalle, ainoa joka säästyy, on vanhan isännän jalkapuoli poika.

Tässä tarinassa saattaa piillä se toivon siemen tähän meidänkin tilanteeseen. Enkä nyt tarkoita sitä, miten Kiina korjaa talouttaan myymällä suojvarusteita ja hengityskoneita koko maailmalle. Ei, tarkoitan sitä, mitä kaikkea me voimme tästä maailmanlaajuisesta kriisistä oppia. Kriisinhän sanotaan olevan hieno mahdollisuus oppimiselle ja muutokselle, mitä on sitten maailman laajuinen kriisi? Ehkä se on juuri se, mitä me tarvitsimme jotta selviäisimme tulevaisuudessa vastaamme tulevista, kenties vielä suuremmista haasteista. Ainakin näin toivon, koska jos opetuksista ei oteta opiksi, niillä on taipumus toistua ja koventua.

Opetuksen kiireellisyys, määrä ja laatu luonnollisesti vaihtelee eri puolella Maan osia. Siinä suhteessa uskon, että meillä on täällä Suomessa asiat aika hyvin. Suurinpien oppimishaasteiden edessä taitavat olla ne ”suuret” maailman johtajat jotka ovat kieltäneet koko opetuksen olemassaolon. He ovat niitä välitunnilla lintsaamaan lähteneitä jälki-istuntolaisia joiden kalloihin oppi taotaan vasta kovemmilla vastoinkäymisillä.

Mielenkiintoisia kulttuurieroja tosin löytyy muualtakin. Jotkut Hannu Hanhet ovat ehkä liikaa oppineet luottamaan opettajan lellikkinä olemiseen ja joutuvat vielä yllättymään. Populistien leireissä taas ”kyllä kansa tietää” hokema on haihtunut ilmaan ponnettomana kuin eilisen ilmavaivat, nyt kaikki huutavat yhteen ääneen apuun tiedemiehiä, dosentteja ja asiantuntijoita. Suomen ylpeyden aihe Yleisradio, on myös  verrattomasti luotettavampi informaation lähde, kuin monen maan kaupallisella pohjalla toimivat mediatalot. Mikä onni, ettei Halla- Aho ehtinyt tehdä sille lupaamiaan resurssien leikkauksia. Noin muutenkin uskallan uskoa, että silti tässäkin tilanteessa, Euroopan yhteistyöstä ja solidaarisuudesta on enemmän hyötyä kuin haittaa. Niinkin horjahtelevana kuin se nyt on. En haluaisi edes kuvitella tilannetta, jossa Kiina tai nykyinen Yhdysvallat ottaisi komennon yksittäisten voimattomien Euroopan maiden puolesta, kyllä meidän ainoa vaihtoehtomme on edelleen seistä valistuksen ja sivistyksen arvojen tukevalla eurooppalaisella alustalla.

 Korona on ollut opetus myös siitä, miten kaikkien maapallon asukkaiden hyvin- ( tai huonosti ) vointi on kaikkien maapallon asukkaiden asia. Ilmaston ja ekosysteemien tila on myös asia, jolta ei ole mahdollista sulkea rajoja, sen eteen ei voi rakentaa muuria, se vaikuttaa meihin kaikkiin, rajoista ja roduista välittämättä. Koronan koko opetuksen laatu ja määrä on meille toistaiseksi vielä arvoitus, mutta varmaa on, ettei sen takia kannata ketään ristiinnaulita, eikä se (vielä) lopeta elämää tältä planeetalta. Jos hyvin käy, elämä jatkuu tästä entistä enemmän elämisen arvoisena.

Hyvää Pääsiäistä ja Terve! Kuuluu kaukaa viisas suomalainen tervehdys.

ML


 Ajatusten hautoja, ML

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Olen taiteilija, miten voin auttaa?



Savipölyn kutistamien korvakäytävieni läpi kantautui äskettäin tällainen väite; Tarvitsemme nyt taidetta enemmän kuin koskaan. Siitäkin huolimatta, että akuutein tarve on tietysti terveydenhuollossa ja perustoiminnoissa, se on totta! Mutta miksi juuri nyt, kun maassa on poikkeusolot ja niin monella tavalla, monissa sydämissä hätätila? Mitä taiteella on siihen annettavaa?

Voisimme tietysti lähteä siitä, että hyvää taidetta on aina syntynyt hyvin poikkeuksellisissa oloissa, suurtenkin yhteiskunnallisten ja henkilökohtaisten hätätilojen vallitessa. Taiteilijoita on aina myös pilkattu ja halveksittu, heitä on eristetty ja he ovat eristäneet itsensä. Taiteilijat ovat nähneet nälkää tai suolasilakoita, niin kuin kuuluisin naistaiteilijamme Helene Schjerfbeck. He ovat kärsineet sairauksista tai nautintoaineista ja ovat silti tehneet työnsä tajuntansa rajamailla. Säveltäneet kuuroina, kirjoittaneet tai maalanneet vimmaisina ja viimeisinä tekoinaan, jotkut vainottuina ja vangittuina. He, jos ketkä, ovat kokemusasiantuntijoita, mitä tulee sisällön tuottamiseen vaikeina tai mahdottomina aikoina.

Mutta ei sekään silti ole se syy, miksi me taidetta tarvitsemme juuri nyt. Kun tulevaisuus on epävarma, eikä se, mihin olemme tottuneet luottamaan, enää päde, me tarvitsemme taidetta, koska taide synnyttää uutta. Taide löytää järjestystä kaaoksesta ja kykenee korjaamaan särkyneen. Taiteen avulla rumasta voi tehdä kauniin ja arvottomasta arvokkaan. Taide auttaa jakamaan ja kommunikoimaan, se on mahdollisuus myötätunnolle. Taide tasoittaa kulttuurien välisiä kuiluja ja auttaa ymmärtämään ja hyväksymään. Taiteen avulla voimme löytää ulos umpikujasta tai saavuttaa mahdottoman. Taide yhdistää ja eheyttää. Taiteen kieli on universaali. Ja nyt on aika luoda uusi, entistä ehompi maailma!

Kun perustarpeistamme on huolehdittu ja hengenvaara torjuttu, meillä on myös odottamaton mahdollisuus uudelleen ajatteluun ja vahingollisten käytäntöjen korjaamiseen. Meidän täytyy nyt oikeasti miettiä miten voimme paremmin huolehtia yhteisestä planeetastamme ja miten saamme sen luonnonvarat jaettua oikeudenmukaisemmin ja terveemmällä tavalla. Siihen tarvitaan paljon uusia ideoita ja luovia ratkaisuja, mutta myös hyvää tahtoa ja rakkautta. Ihmisen on aika kasvaa omahyväisen ajattelun yläpuolelle ja löytää elämäänsä sisältöä, joka ei perustu mammonan keräämiselle vaan henkiseen kasvuun.

Mutta palataan vielä lopuksi konkreettiseen apuun. Psykofyysisenä kokonaisolentona henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen on siis meille kaikille nyt tärkeää ja etenkin nyt, kun monissa kodeissa saattaa ilmasto muuttua nyt kriittisille lukemille.

Eipä hätää!

Taiteilijat ovat luoneet paljon musiikkia, joka voi muutamassa minuutissa jo laukaista jännitystä. Uskon ja toivon puutteeseen voi veisata vaikka vanhoja virsiä tai kuunnella Sibeliusta. ( Täällä Inkoossa kannattaa myös seurata kanttorimme laadukasta tarjontaa) Jos se tuntuu liian pateettiselta, niin gospelia ateisteillekin löytyy! Esimerkiksi käy vaikka Arvo Pärtin musiikki, se on arvokasta ja rauhoittavaa. Klassisesta löytyy lukuisia muitakin ja kevyemmällä musiikilla voi tummaa tunnelmaa ohentaa.  

Kirjallisuutta voi tietysti aina suositella, kylmähermoisimmat voivat lukea dystopioita tai dekkareita, itse luotan kovimmassa paikassa runouteen, se vapauttaa alitajuntaa ja laukaisee energiaa.

Jos seiniltäsi ei löydy kuvataidetta maisemaa laajentamaan, eikä kirjahyllystä taidekirjoja, niin verkossa maailman taidemuseoihin pääsee kotisohvalta ja kotimaistakin taidetta on monilla verkkosivuilla esillä runsain mitoin. Kuvataide puhuu kielitaidottomallekin maailman ympäri ja asioista joihin ei ehkä ole edes olemassa sanoja. Taidetta tehdään myös niin monella muulla tavalla ja luovuus varmasti kukoistaa nyt lähiaikoina sen esiin tuomisessa.

Jos olet niin hyväosainen, että voit itsekin jakaa hyvää, tue taiteilijaa, verkossa tehdyllä tilauksella tai yksityisellä työhuonekäynnillä voi olla tälle yksinäisen työn puurtajalle arvattua suurempi vaikutus. 

Ja lopuksi tee itse! Kokeile, kudo tai kuvaa, paukuta pois pelkoja ja ruuvaa raivoisasti. Maalaa mielesi maisema tai kirjoita kerrankin kullallesi. Laula lempeästi tai soita suloisesti, tanssi! Yllätä kaikki Stand up koomikkona tai kokkaa elämäsi kasvisruoka-annos. Filmaa animaatio tai kasvata pienoispuutarha. Nyt meillä on mahdollisuus tehdä elämästä uutta!

Pidetään huolta toisistamme!

Maarit

Kuva Galleria Karaijan ja Inkoon Taiteen ystävät ry:n järjestämästä Taiteen illasta.


perjantai 3. tammikuuta 2020

Huoli huomisesta ja toivon kipinöitä


Hyvät ystävät, kirjoitustaidon pelätään katoavan. Henkilökohtaisesti en usko siihen, niin polttavaa tarvetta kun tunnen kirjoittamiseen ja lukemiseen. Muutoksia kuitenkin tapahtuu ja luultavasti myös entistä nopeammin. Avaruudessa universumi laajenee, se on seurausta ns. alkuräjähdyksestä joka kuulemma ei ole ollutkaan räjähdys vaan enemmänkin jonkinlainen inflaatio.

Täällä Maan päällä ihmisen elämä kuitenkin monin paikoin yhtenäistyy, se on seurausta paitsi World Wide Webistä, myös globaalista kaupasta ja luonnon resurssien jakamisesta. Informaatio kulkee jatkuvasti kiihtyvällä nopeudella ja markkinatalouden myötä appelsiineja tai kengurun lihaa voi syödä missä päin maailmaa tahansa. Halvin automerkki, kännykkä tai vaatekappalekin on suurin piirtein sama joka puolella palloa, eikä se usein ole kotimainen. Tämän Postnormaalin maailman sairaudetkin, kuten masennus, syömishäiriöt tai syöpä tavoittavat entistä useamman, koska elintaso, hygienian taso ja terveydenhoito yhdistää nykyään suurempaa osaa väestöstä kuin erottaa.
Ihmiskuntana käymme siis aiempaa enemmän samoja polkuja, meitä yhdistää informaatio ja pallomme luonnonvarat. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jakaisimme niitä välttämättä yhtään sen oikeudenmukaisemmin tai tasan. Olemme laumaeläimiä ja laumassa on aina kysymys myös vallasta, hierarkioista ja resurssien jakamisesta. Ihmiselle ominaista on myös vertailu, tyytyväisyyteen ei välttämättä ole aihetta jos kaverilla on enemmän, vaikka oma vatsa olisikin pullollaan. Toisaalta omaa hyvinvoitia ei osaa usein arvostaa, ennen kuin näkee jonkun jolla asiat on huonommin. Meille ei siis riitä hyvinvointi, vaan siitä täytyy kilpailla.

Siinä missä vielä teollistumisen aikaan maiden ja kansojen valloitus asevoimin ja ihmishenkiä uhraamalla oli taloudellisesti kannattavaa, digitaalisuuden aikaan se ei enää välttämättä sitä ole. Vallasta eivät nimittäin välttämättä enää taistele kuninkaat, keisarit tai presidentit, eivät ehkä edes diktaattorit, vaan valtaa pystyy hankkimaan jokainen joka kykenee ohjailemaan ihmisiä informaatiolla tai disinformaatiolla. Se vaatii tietenkin jonkinlaisia pääomia ja nokkeluutta. Sääntöyhteiskunnat siis huojuvat jo kuin korttitalot, niitä nurin puhaltavat hajaannuksen voimat, jotka eivät piittaa yhteisestä hyvästä, oikeudenmukaisuudesta, ihmisarvosta tai ekologisesta romahduksesta. Ne keskittyvät kilpailemaan.

Haluaisin väittää että kilpaileminen sinänsä ei ole huono asia, jos se on valjastettu jonkin hyvän tavoitteen aikaansaamiseksi, niinkuin usein palkinnoilla tahdotaan osoittaa. Parhaassa tapauksessa kilpailla voi myös itsensä kanssa, pyrkiä parempaan. Sen sijaan vallasta ja yhä niukemmiksi käyvistä elämän mahdollistavista resursseista kilpaileminen on jo nykyisellään hyvin likaista peliä, jossa voittajia on vaikea nähdä.

Teknologiasta ja tekoälystä toivotaan pelastajaa, ratkaiseva kysymys siinäkin kai on, kuka tai ketkä sitä pääsevät asentamaan ja ohjailemaan. Miten rakennetaan moraali tekoälylle. Sinänsähän se voisi nyt jo mielellään korvata suuria määriä sellaisten ihmisten älyä ja äänioikeutta, jotka toimivat  nykyisessäkin tilanteessa jopa vastoin omaa etuaan. Tekoälylle voitaisiin heidän tapauksessaan antaa mahdollisuus laskea juuri heille edullisin vaihtoehto vaaliehdokkaista tai asuin- tai työpaikasta, miksei elämänkumppanistakin. Tuskin se niin kovin paljon huonompi lopputulos olisi kuin noiden ihmisten omat valinnat keskimäärin. Saattaisin käyttää sitä itsekin, jos siltä saisin ymmärrettävät ja hyvät perustelut. Voisiko tekoälyn odottaa siis jopa tekevän inhimillisempiä ratkaisuja kuin tunnemyrskyjensä mukaan toimiva ihminen?

Historian suurien muutosten aikakaudet ovat aina herättäneet levottomuutta ja muuttaneet ihmisen asemaa yhteiskunnallisena toimijana. Myös teollistumisen aikana moni menetti työnsä ja ammattinsa.  Katkeruuden ja vihan ilmapiirin aiheuttamista sodista voimme nyt ottaa opiksi, toivottavasti muisti kantaa vielä neljännellekin sukupolvelle, sodassa ei ole voittajia. Sitäpaitsi sota on vanhaa teknologiaa. Toivon että modernin Euroopan sivistyspohja on jo kyllin leveä, ettei sitä yksinkertaisella populismilla kaadeta.

Vaikka nyt törkyä sinkoilee verkossa sakeammin kuin mikromuovia merissä tai raskasmetalleja miljoonakaupunkien ilmassa, toivotaan että se kuitenkin on vain ylimenovaihe ja luonnonvoimat laittavat jälleen kerran ihmisen sille kuuluvalle uralleen. Kenties väistämätön ekokatastrofi saa aikaan materiaalisten arvojen kerta kaikkisen mullistuksen ja elämässä onkin kilpailtava jollain muulla alueella kuin materiaalisella vauraudella? Ehkä paljon pelkoja ja uhkia aiheuttava tekoäly Al tekeekin meistä ihmisistä enemmän ihmisiä, luovia, henkisiä, rakastavia.

Muutos on väistämätön, mutta sen laatuun voimme kaikki vaikuttaa.
Hyvää ja henkevää Uutta Vuotta!
ML

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Olenko hyödyllinen idiootti?


Tämä vanhoista venäläisistä romaaneista tuttu käsite on kaikunut korvissani viime aikoina. Some pursuaa salaliittoteorioita ja tänä vapaan tiedonkulun aikana, tuntuu muutenkin siltä, että ne vaikutusvaltaisimmat diilit tehdään jossain vapaan tiedonkulun ulottumattomissa. Ne tehdään jossain siellä, missä suurimmat varallisuudet ja moraalittomimmat vehkeilyt lyövät likaisia käsiään. Maailman vaikutusvaltaisimmat johtajat pitävät lähes velvollisuuksinaan valehdella meille suoraan ja täysin häpeämättömästi.

Tiedätte nämä maailman pahuuden lähteet: Aseet, huumeet, porno ja öljy. Niiden teollisia tuottajia seuraamalla, pääsee ehkä paitsi hengestään, niin myös selville siitä, miksi kärsimystä on. Kiusalliseksi asian tekee se, että meidät muutkin on sidottu palvelemaan heitä, hyödyllisiksi idiooteiksi.

Tällä tarkoitan sitä, miten esim. ihan tavallisia nuoria tai perheellisiä ihmisiä aivopestään ja lietsotaan aseteollisuuden palvelukseen sotajoukkoihin tai terroristiryhmiin. Kuinka monet aseelliset konfliktit ovat aseteollisuuden masinoimia? Miksei amerikkalaisia epidemiaksi muodostuneita koulusurmia saada loppumaan? Miksi rauhanomaisen uskon kannattajat yhtäkkiä kulkevat konepistoolit käsissä? Koska aseista on tehty vapauden symboli. Valtioiden olemassaoloa oikeutetaan ydinaseiden omistamisella. Todellisuudessa aseet tappavat. Kun se kaikkein primitiivisin ja raakalaismaisin teko on tehty, riistetty joltain henki, siitä ei ole enää paluuta, viha on kylvetty ja pelolla voidaan hallita.

Jos kuvittelisimme edes hetkeksi maailmaa ilman tappavia tuliaseita. Okei valtioiden rajat ehkä hiukan siirtyisivät ja omaisuus vaihtaisi paikkaansa, mutta entä sitten? Eikö kaiken sen vihan ja kaunan jota tomuksi pommitetut miljoonkaupungit ja taisteluiden joukkohaudat aiheuttavat, poistuminen korvaisi kaiken miljoonakertaisesti? Emmekö silloin voisi oikeasti kohdata toisemme ja sopia asioista ilman pelkoa? Minä en usko, että näkisimme sen vuoksi suuria kansainvaelluksia, uskon että suurin osa ihmisistä haluaa asua synnyinsijoillaan ja kasvattaa lapsensakin siellä. No tämä on tietysti mahdotonta utopiaa.

Se mikä näitä kaikkia kärsimyksen aiheuttajia; aseita, huumeita, pornoteollisuutta ja öljyntuotantoa yhdistää on, että suurimmat hyödyt niistä jakautuvat erittäin rajatulle joukolle ja suurimmat haitat leviävät erittäin laajalle joukolle. Ihmisen paheita ei tietenkään ole mieltä kieltää, eikä meistä kukaan ole niistä vapaa. Useimmat paheet ovat vielä varsin vaarattomia kohtuullisesti nautittuna. Vaarallisia niistä tulee silloin, kun niiden avulla meistä tehdään idiootteja, hyödyllisiä idiootteja niille, jotka pelaavat ainoastaan omaan likaiseen pussiinsa.
Idioottien sijaan meidän olisi jo aika kasvaa seuraavalle tietoisuuden tasolle ja nähdä tämän tuhoisuuden koko totuus. Silloin kun noilta pahuuden voimilta loppuvat kuuliaiset palvelijat, kuristuvat he omaan vallanhimoonsa ja me saamme kokea oikean vapauden.

ML