Pieni autoni alkoi kerran
tanssia jäisellä tiellä, se pyöri vinhasti piruetteja ja teki minusta
kuljettajan sijasta matkustajan. Kolisevassa kyydissä aika tuntui erilaiselta,
samaan aikaan nopealta ja hitaalta, ehdin ajatella että en pysty tekemään mitään,
olen taivaan isän kämmenellä. Kova kolina kaikkosi kun kulkupelini löysi
lopulta suuren liikennemerkin ojasta, merkki joka oli seissyt kahdella
terästolpalla taittui ja kaatui autoni päälle. Tuli täydellinen hiljaisuus ja
hento valkoinen höyhen leijaili kojelautani päälle. Sain oven auki ja nousin
toteamaan, että ainoa ehjä paikka autossa oli siinä kohdassa jossa olin istunut.
Moottori oli tullut ulos etupäästä ja takapääkin oli ihan lytyssä. En löytänyt
itsestäni mitään vikaa.
Shokki tuli kotona ja kädet
alkoivat täristä. Suurin tunne oli kuitenkin kiitollisuus siitä, että olin
elossa. Olin saanut toisen tilaisuuden. Se tuntui luottamuksen osoitukselta,
halusin olla sen arvoinen.
Toisetkin ovat kokeneet
samaa, yksi heistä on Pekka Hyysalo jonka haastattelun katselin juuri
Inhimillisessä tekijässä. Pekalle oli sattunut onnettomuus josta hän oli saanut
aivovamman. Sisukkaan taistelun ansiosta hän istui nyt kuitenkin televisio
studiossa perheensä kanssa kertomassa siitä.
Kukaan meistähän ei voi itse
päättää ensimmäisestä elämästään tai siltä se ainakin näyttää tämän
tietoisuuden valossa. Mutta kun saa tuollaisen toisen tilaisuuden, niin elämää
ei enää pidä itsestään selvyytenä. Kiitollisuus saa tajuamaan lahjan arvon.
Pekka Hyysalo ei jäänyt
murehtimaan mitä kaikkea hän oli menettänyt, vaan keskittyi siihen, mitä
kaikkea voisi vielä tehdä. Hänelle elämä ei näytä entistä vajavaisemmalta, vaan
entistä kirkkaammalta ja arvokkaammalta. Hän osaa arvostaa joka ikistä tuoksua,
makua tai kokemusta entistä enemmän, ja murehtii turhista vähemmän. Pekka
Hyysalolle perheen tuki oli olennaisen tärkeä ja sitä hän haluaa antaa myös
muille vastaavien kokemusten edessä. Hän on löytänyt elämälleen tarkoituksen ja
toteuttaa sitä.
Me ihmiset
hyvinvointivaltioissa valitamme ja masennumme, meillä on kaikkea ja mikään ei
tunnu miltään. Tunnetta ei tule käskystä eikä kiitollisuuskaan ole helppoa.
Useimpien asioiden arvon ymmärtää vasta kun ne menettää. Toisen tilaisuuden voi
saada syövästä parantumalla, eron jälkeen uuden rakkauden löytämällä, ammattia
vaihtamalla tai vaikka turvapaikan saamalla. Elämässä ei ole kysymys sen maksimoimisesta, siitä, että
jossakin on jotain vielä enemmän ja parempaa, joku vielä kauniimpi ja
rikkaampi, jotain vielä maukkaampaa tai ainutlaatuisempaa. Elämässä on kyse
elämästä, siitä että olet juuri sinä ja juuri siinä. Ei ole kysymys maailmasta
ympärilläsi vaan sinusta ja tahdostasi. Tahdotko ottaa loppuelämäsi ja rakastaa
sitä myötä- ja vastamäessä? Tahdotko nähdä sen kauneuden vai rumuuden? Tahdotko
elää hyvän elämän?
Kun jonain päivänä vedän sen
viimeisen hengenvedon, en usko että mietin sitä, mitä olen saanut tai jäänyt
paitsi, vaan sitä mitä olen antanut, mitä olen oppinut ja millaisen se on
minusta tehnyt. Haluan käyttää toisen tilaisuuden hyvin.
Mukavaa viikonalkua kaikille!
ML
