Kun
turvapaikanhakija näkee linja-auton ikkunasta ensimmäisen kerran suomalaisia,
hän näkee kaksi erilaista ryhmää; toisen värikkään ja iloisen joukon jonka
kylteissä lukee: Welcome, ja toisen mustiin pukeutuneen vihaisen joukon, jonka
kylteissä lukee: Go home.
Sallinette
tähän väliin vähän värioppia. Perusvärit keltainen, punainen ja sininen,
niiden välivärit oranssi, violetti ja vihreä sekä kaikki niistä sekoitettava
lähes mittaamaton määrä sävyjä,on aina ollut kiehtova osa ihmisen
kulttuurihistoriaa. Jo tuhansia vuosia sitten on ihminen eripuolella maailmaa
todennut värien erilaiset aallonpituudet, niiden erilaiset vahvuudet ja tehnyt
johtopäätöksiä värien vaikutuksesta ihmiseen. Jo nämä hyvin vanhat teoriat
toteavat, että tasapainoon päästäkseen ihminen tarvitsee erilaisia värejä,
erilaisia vahvuuksia. Väreihin suhtautuminen vaihtelee suuresti sekä yksilöiden
välillä, että niiden sisällä, elämäntilanteiden ja vaikka vuodenaikojenkin
mukaan. Väreillä on hyvää tekevä vaikutus.
Musta
ei ole väri, musta on kaikkien värien sammutettu sekoitus. Värit tarvitsevat
valoa näkyäkseen, musta on musta valossakin. Musta on urbaani suojaväri, se ei
paljasta mitään, se ei ilmaise mitään, sitä ei voi kritisoida. Mustalla ei ole
heikkouksia, koska sillä ei ole luonnetta. Musta on pimeyden väri, kuin kameran
linssi, jossa on suojus päällä. Mustiin pukeutuneet mielenosoittajat ovat kuin
Erakkorapuja jotka kaivautuvat hiekkaan nahkaansa luomaan, he kauhovat enemmän
hiekkaa päälleen ja heitä lähestyvää on vastassa vain terävät sakset. Nämä ”mustat”
ihmiset vihaavat mustia ihmisiä. He pelkäävät kaikkea sitä mitä eivät ole itse,
kaikkea sitä mikä on tarpeeksi erilaista. Näiden ihmisten taustalta löytyy
tragedioita, koulukiusaamista, oppimisvaikeuksia, päihdeongelmia. Heidän
keltainen aurinkonsa on sammunut, punainen tulensa on jäähtynyt ja sininen
puhtautensa on likaantunut. Musta on myös surun ja menetysten väri, mustiin pukeutuneet mielenosoittajat ovat haudanneet vihreän toivonsa, oranssin lähimmäisen rakkautensa ja violetin luovuutensa. He ovat jatkuvalla puolustuskannalla koska kokevat
olevansa uhreja, heillä on mustat vaatteet koska niissä ei lika näy.
Palataan
turvapaikanhakijaan, hän on juuri tehnyt tuhansien kilometrien
hengenvaarallisen matkan pelkän toivon varassa. Tuhotun kotinsa naapurimaahan
jäi vielä suurempi joukko läheisiä, naapureita ja sukulaisia, koska he eivät
kyenneet lähtemään. Hän katselee näitä kahta mieltään osoittavaa joukkoa lasin
takaa ja ajattelee, I have seen it all. Olen nähnyt sen kaiken, se alkoi
mielenosoituksina, yltyi vähitellen väkivaltaiseksi kunnes riistäytyi lopulta
aseelliseksi taisteluksi joka tuhosi kaiken ja jolle ei näy loppua.
Turvapaikanhakija tietää että tuolla lasin takana kysymys ei ole hänestä, vaan
noista ihmisistä itsestään, heidän omasta maastaan ja kyvystään elää siellä
yhdessä.
ML
