Absurdissa maailmassa

Kiina on maailman kapitalistisin kommunistien johtama maa.

Yhdysvallat käy sotaa terrorismia vastaan. Syyrian sisällissodassa se on kuitenkin ajautunut samalle puolelle Isis terroristi järjestön kanssa siialaisten hallintoa ja diktaattori Basar al- Assadin hallintoa vastaan käydyissä taisteluissa. Yhdysvallat käy sotaa myös Isisiä vastaan, siis sodan molempia osapuolia.

Venäjä käy sotaa terrorismia vastaan. Venäjä käy myös terrorisoivaa sotaa toista itsenäistä valtiota vastaan.

Suomen oikeistolaiset ministerit sitoivat juuri Suomen energian tuotannon tulevaisuuden vasemmistolaisen rajanaapurin kanssa käytävään yhteistyöhön, aikana jolloin tämä osoittaa haluaan laajentaa rajojaan ja maksattaa sen kansansa hyvinvoinnilla. ( Putinin hallitus lisäsi juuri puolustusmenojaan ja leikkasi koulutus- terveys- ja kulttuurimenojaan) Tämä päätös tehtiin Suomessa kansan enemmistön tahtoa vastaan.

Maailmaa näyttävät pyörittävän; talous, kilpailukyky, luottoluokitus, pörssi, pankit. Silti juuri talouden kehitys on varmasti kaikkein vaikein elämässämme ennustettava asia. Siinä muuttuvia tekijöitä vain on liikaa, jotta kukaan asiantuntija uskaltaisi lausua asioiden tilasta tai tulevaisuudesta mitään luotettavaa.

Elämme absurdissa maailmassa. Miten tätä maailmaa voisi ymmärtää? Onko se mahdollista? Onko valta enää lainkaan näkyvää, näkyvällä vallallahan ( kuninkaat linnoissaan) ei ole enää valtaa lainkaan. Onko kaikki valta maan alla, niin kuin mafia Italiassa. Onko luokkayhteiskunnasta tullut luokkamaailma, jossa on kaksi kerrosta, tämä näkyvä maailma ja sitten se toinen, jossa päätökset tehdään pinnan alla, salaseuroissa ja huippukokouksissa? Millaisia verkostoja maailman rikkaimmat ovat omaisuuksiensa tueksi kutoneet? Miten meitä massoja ohjaillaan?

Maailma olisi mahdollista pelastaa.

Tämän löysin ensimmäisenä kun googlasin sanoilla nälänhädän poistaminen, se on päivän Kaleva lehdestä:

Maailmanlaajuisen nälänhädän kukistaminen olisi asiantuntijoiden mukaan mahdollista, jos vain poliittista tahtoa löytyisi.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n mukaan maapallolta löytyisi riittävästi resursseja koko kasvavan väestönsä ruokkimiseen, jos poliittiset johtajat pystyisivät luopumaan lyhytnäköisistä tavoitteista ja tarkastelemaan asioita pitkällä tähtäimellä.

- Tarvittavat resurssit ja teknologia olisivat tänä päivänä olemassa, paitsi riittävän ruokamäärän tuottamiseen, myös nälän ja köyhyyden poistamiseksi, FAO:n johtaja Jacques Diouf sanoi järjestönsä 60-vuotisjuhlien aattona sen päämajassa Roomassa.

Diouf vetosi päättäjiin toivoen, että nämä "luopuisivat epäoikeudenmukaisuuteen ja levottomuuksiin johtavista lyhytnäköisistä tavoitteista ja perustaisivat päätöksensä sosiaaliseen harmoniaan, solidaarisuuteen ja rauhaan".

 

Myös pian ehtyvä ja monien valtapelien kuningas, öljy, olisi mahdollista korvata jo uusilla teknologioilla jos niin haluttaisiin.

Sama pätee varmasti yleisesti muihinkin ihmiskuntaamme rampauttaviin puutoksiin, tasa-arvo, koulutus, syntyvyyden säännöstely, kaikki ongelmat olisivat korjattavissa jos tahtoa olisi, miksei siis ole?

Tätä kysymystä en voi ymmärtää. Sanotaan että yksikään hallitus ei voi pitkän päälle toimia ilman kansansa luottamusta. Meidän on siis pysyttävä hereillä, emme saa uinahtaa Berlusconimaiseen tyhmentävään viihteeseen, emme saa nukkua kun olisi aika ajatella.

En halua hyväksyä sanontaa vaihtoehtoja ei ole, niitä on aina. Aina on mahdollista lisätä todellista hyvinvointia ja välittämistä. Aina on mahdollista kyseenalaistaa ulkoa annettuja ihanteita ja normeja. Aina on mahdollista käyttää itsenäistä ajattelua. Aina on mahdollista valita.

 

ML

Jättikatastrofit ja väittelyn jalo taito

Osallistuin juuri facebookissa käytyyn pikku väittelyyn. Tapaus jota ei usein satu, herkkänä ihmisenä pyrin yleensä välttelemään konflikti tilanteita. Tällä kertaa aiheena olleet luontoarvot ja niitä koskeva kunnallinen päätöksen teko, olivat minulle vaan liian tärkeät.

Kun asiaa tarkemmin ajattelee, niin meitä suomalaisia pitäisi rohkaista paljon nykyistä enemmän keskustelemaan julkisesti ja väittelemään rakentavasti. Emme ole siinä erityisiä luonnonlahjakkuuksia.

Oppia voisimme ottaa ainakin naapureiltamme Ruotsista ja kuulemma myös Israelista, jossa esiintyy myös vahvaa argumentoinnin ja väittelyn taitoa. Olennaistahan tuossa väittelemisessä on, että asian erilaiset näkökulmat tulevat esille ja jaetuiksi, ei niinkään oikeassa oleminen. Itselleni on aina ollut vaikeaa vastaan sanominen, kun en haluaisi pahoittaa toisen mieltä. Pelkällä myötäilyllä asiat eivät kuitenkaan etene ja siinä onkin koko jutun idea, yhdessä ja eri puolilta tarkasteltuna asia löytää kaikki ulottuvuutensa. Meitä kaikkia koskevassa päätöksen teossa tällainen keskustelu ja väittelykin olisi välttämätöntä, jotta demokratia toteutuisi.

Liian usein kuitenkin tyydytään valittamaan jälkikäteen jo tehtyjä päätöksiä, ehkä siitäkin syystä että keskustelua ja varsinkaan väittelyä ei vaan osata synnyttää.Taidonpuutteessa ja varsinkin netissä, käy usein niin, että keskustelu saa ala-arvoisen luonteen, puututaan henkilökohtaisuuksiin tai pyritään nolaamaan vastustaja. Oikeassa väittelyssä toisen täytyy myös antaa vetäytyä arvokkaasti ja itsekin saa muuttaa mielipidettään, niin halutessaan. Juoksuhautoja ei tarvitse kaivaa eikä kaunoja kantaa, seuraavassa asiassa ollaankin taas kenties yhtä mieltä.

Ihanne olisi, jos pääsisi sellaiseen tilanteeseen että väittelystä voisi nauttia, voisi puhua jopa rakkaista vastustajista. Hedelmällisintähän väittely on silloin, kun vastassa on oman sarjan ottelija, tasa vahva vastustaja, joka osaa perustella omat argumenttinsa asiallisesti, mutta jonka maailmankuva on jollain tavalla vähän erilainen. Tarkoitushan on väittelyssäkin oppia uutta ja opettaakin saa, muttei karttakeppiä lyömällä.

Minusta tällainen edelleen liian tuppisuinen kansa on liian helppo maalitaulu erilaisille erehdyksille. Suurissa asioissa kuten energiatalous, keskustelua kaivataan kipeimmin ja Talvivaaran kaltaisilta jättikatastrofeiltakin olisi voitu välttyä jos asiaa olisi perusteellisemmin puitu etukäteen. Olemme edelleen liian hyväuskoisia ja luottavaisia, jossain tapauksissa ahneuskin vain voittaa.

 Edistys ei aina tule ulkoa, suuret kansainväliset yritykset eivät välttämättä tule tänne hyväntekijöiksi vaan päinvastoin. Toisaalta yhteisistä kassoista, joihin meilläkin on eurooppalaisina oikeus, pitäisi myös osata hakea rahoitusta ja tukea. Voisimme myös varmasti kehittyä oman osaamisemme markkinoinnissa ja myynnissä. Kansainvälisen kaupan teossa vasta- argumentteja ei tarvitse aina ottaa annetusti, vaan niihin pitäisi osata kohteliaasti ja sitkeästi vastata, kunnes kaupat voisi kaapata kotiin. Maailmalla kylmien faktojen pöytään latominen on kylmää, jäämies mentaliteetilla ei liike- elämässä pärjää. Se mikä meistä on usein suoraa ja rehellistä, voi toisessa kulttuurissa olla töykeää ja tungettelevaa.

Turvallisuudenkin ensimmäinen tae on avoimuus ja sanan vapaus, asia jossa myös on dramaattiset erot naapurimaidemme välillä. Ei ihme ettei se meillekään ole aina ollut itsestäänselvyys. Sananvapaudessakin on tietysti omat vastuunsa, sitä täytyy toteuttaa hyvien tapojen rajoissa, ei ole vapautta loukata toisen henkilökohtaista uskoa tai heikkoutta. Kaikesta voi siis päätellä että väittely vaatii harjoitusta ja paranee sen myötä, ehkä väittelykin voitaisiin ottaa kouluaineeksi, vai väitätkö vastaan?

 

ML

Elämää Suomineidon helmoissa

Suomineidon helmoissa käy nyt ristivetoa, tuskin teini- iästä toipuneena, nuorena aikuisena, se joutuu taas ottamaan kantaa vanhempiensa edesottamuksiin, etenkin sen toisen, jonka holhouksesta meillä on vieläkin lapsuuden traumoja. Meillä taitaa olla taas uusi vaihe aikuistumisen tiellä. Toisin kuin läntisillä naapureillamme, meillä on erityiset perintötekijät idän ja lännen välissä. Näistä täysin erilaisista geeneistä olemme itsemme luoneet ja halusimme tai emme, ne ovat edelleen osa meitä. Me suomalaiset emme ole syntyneet erityisen puhdasrotuisina tai homogeenisinä, mikä antaa meille vain luultavasti kilpailuetua muihin kansoihin nähden, niin kuin sekarotuinen koira on jalosukuista terveempi. Olemme luoneet suomalaisuuden itse, maidonvalkea ja taivaansininen kansa on puhdas, rehellinen ja periksiantamaton kuin vastasyntynyt vasikka aamukasteisella niityllä.

Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

Sininen ja valkoinen värit ovat vapauden.( Sanat Jukka Kuoppamäki)

Kuoppamäki on kertonut että huolimatta suurista suosion osoituksista Sopotin laulufestivaaleilla Puolassa vuonna 1973 tämä laulu ei saanut voittaa, luultavasti koska Moskovasta oli tullut sähke; tämä laulu ei saa näkyä eikä voittaa. piste.

Perhe on pahin, niin meilläkin, molempiin rajavanhempiimme liittyy sekalaisia tunteita, eikä itsenäistyminen ole ollut ihan kivutonta. Kasvatuspsykologian mukaan meidän tulisi nyt luultavasti keskittyä kasvamiseen, suojella intiimialueitamme ja opetella vastuunkantoa ja itsenäistä elämää. Liian holhoavalle tai ripustautuvalle vanhemmalle täytyy osata laittaa rajat, jotta kanssakäyminen aikuisella iällä sujuu tasavertaisena. Meidän täytyy myös kasvaa rohkeasti rooliimme koko pallon kansojen joukossa, vastata ja vaikuttaa. Rooli jossa näin nuorena aikuisena tulee tietysti väistämättä ensin ali- ja ylilyöntejä.

Tähän aikaan ja tehtävään meillä on ehkä juuri oikean näköinen pääministeri, mitä tulee hänen moitteettomaan ulkomuotoonsa ja huippu-urheilijan fyysiseen kuntoonsa. Tämä energiasta pingotteleva pakkaushan joutuu ihan silminnähden taltuttamaan omaa innostustaan euroopan vanhojen herrojen ja rouvien seurassa. Hänen takanaan sutii kokonainen sukupolvi Start- up yrityksiä lähtökuopissaan ja valmiina maailman valloitukseen.

Suomi on vasta yhden sukupolven ikäinen, sotaveteraaneja elää vielä joukossamme. Haavat eivät ole vielä umpeutuneet. Pohjoismaisessa perheessä Suomi on ehkä se vähän resuinen pikkuveli jolla on lapsuuden traumoja ja uhmaikä. Mutta ottaen huomioon että meitä ei ole siunattu öljylähteillä tai rikkailla aatelisilla pääomilla, olemme pärjänneet oikeastaan todella hyvin. Itsevarmuutta ei ehkä ole vielä muille jakaa ja moniarvoisuuteenkin on matkaa. Oppivuosia on luultavasti vielä enemmän edessä kuin takana. Suomella on silti sisu ja sauna. Olemme osanneet tehdä itsestämme tarinan jo kauan ennen kuin tarinan luomisesta tuli muotia. Meillä on edustava ja intohimoinen ykkösmies, presidentti ja hänen älykäs ja kaunis puolisonsa. Suomi on kaunis, Suomi on hyvä, eläköön Suomi!

ML

Miksi muuminäyttelyä vartioi panssarivaunu?

Tällainen maalainen kun käy harvoin kaupungissa, moni asia siellä herättää ihmetystä.  Kuten esimerkiksi, miksi rautatientorilla Ateneumin edessä seisoo panssarivaunu?

Tove Janssonin näyttely ei pettänyt. Eniten tykkäsin pienimmistä piirroksista, jotka olivat myös kauniisti esille laitettu. Mitä suuremmiksi ja monumentaalisemmiksi työt kävivät, sitä ulkopuolisemmilta ne tuntuivat. Heräsi siis kysymys, onko henkilökohtainen ja herkkä aina muodoltaan pientä vai voiko se olla myös suurta? Voiko useita metrejä pitkä seinäfresko olla myös herkkä teos? Janssonilla ei ollut. Janssonin freskoista tuli tunne että ne olivat tehdyt ulkopuolisesta paineesta, jotta taiteilija voisi tuntea olevansa oikea taiteilija, arvostettu, varteen otettava, sentään seinäfreskojakin maalannut. En ihmettele miksei Janssonia muisteta freskotaiteilijana.

Ateneumin lippukassan jono antoi myös aihetta sosiologiseen ihmettelyyn. Suurin osa ihmisistä, joista suuri osa oli turisteja, käyttäytyi esimerkillisesti. Vaikka jono ei ollut edes pitkä, silti riitti myös niitä jotka eivät katsoneet sen koskevan heitä, vaan yrittivät toista kautta, eri ovesta, eri luukusta ja joutuivat palaamaan jonoon. Mielenkiintoista oli seurata miten he sen tekivät, toiset kiltisti jonon päähän, toiset vaivihkaa johonkin väliin. Minunkin vierelleni ilmestyi äkkiä ” ystävätär” joka sanaakaan sanomatta hivuttautui eteeni. Kun  ajoin moottoritietä kotiin, tein itsestäni mielenkiintoisen havainnon. Resuisen ja ruosteisen pakettiauton perään en jäänyt ajamaan kahdeksaakymppiä satasen alueella, mutta uudehkon farmari Wolgsvagenin perään jäin, aika pitkäksi aikaa.

Vielä ihmettelin sitäkin, miksi Akateemisessa kirjakaupassa ja Stockmannilla useammalla kassalla ostokset ehdittiin pakata muovikassiin ennen kuin ehdin edes sanoa että minulla on oma kassi mukana. Tämän yhden shoppailun aikana muovikasseja olisi kertynyt jo kymmenkunta, ihan turhaan. Omasta kokemuksesta tiedän, että ei ole suuri vaiva kysyä että tarvitsetko pussia?

Kirjakaupassa ihmettelin taas myös keittokirjojen ylitse kiehuvaa tarjontaa, talouskirjojakin löytyi joka kerroksesta, luontokirjoja ei. Ihmettelin miksi itsekin piilotin kassajonossa rajatiedon lehden Elle decorationin alle ja miksi Oras Tynkkysen Pieni maailman pelastus opas oli -60% alennuksessa mutta Björn Walhroosin Markkinat ja demokratia ei. Maalla asuva myös hätkähtää kun hän ulkomaisia taidelehtiä selatessaan äkkiä huomaa että kolmen metrin päässä, suuren näyteikkunalasin takana alkaa mies kaivaa roskiksesta tyhjiä pulloja. Likainen mies, jolla on likaisessa kassissa tyhjiä pulloja ja tölkkejä. Näyteikkuna meidän välissä sai silloin ihan toisen merkityksen.

Niinpä kostoksi siitä että Oras Tynkkysen maailman pelastusoppi oli jäänyt myymättä, lainaan tähän nyt osan siitä:

Arviolta 850 miljoonaa ihmistä ei saa tarpeeksi ruokaa. Ihmiskunta on kiihdyttänyt eliölajien sukupuuttotahdin ehkä jopa tuhatkertaiseksi. Ihmisiä kidutetaan 150 maassa. Alkoholi tappaa maailmassa vuosittain puolikkaan Suomen verran. Sadat miljoonat naiset kokevat elämänsä aikana lähisuhdeväkivaltaa. Alle kahdella dollarilla päivässä sinnittelee yli kaksi miljardia ihmistä.

Toivoa on:

Ihmiskunta on kokonaisuutena vapaampi ja vauraampi, terveempi ja paremmin koulutettu, rauhanomaisempi ja kansanvaltaisempi kuin 100, 50 tai edes 20 vuotta sitten.Väestönkasvu on hitaampaa, sukupuolten tasa-arvo on edennyt ja otsonikato saatu kuriin.

Oikeastaan voi ajatella, että on vaikeaa olla muuttamatta maailmaa. Teemme jatkuvasti valintoja, jotka omalta pikkiriikkiseltä osaltaan määräävät maailman suuntaa.

Oras Tynkkynen, Pieni maailmanpelastus opas.

ML

 

 

Kuva otettu Ateneumin kolmannesta kerroksesta, huom. tummat pilvet Helsingin ja panssarivaunun yllä.