Tällainen
maalainen kun käy harvoin kaupungissa, moni asia siellä herättää
ihmetystä. Kuten esimerkiksi, miksi
rautatientorilla Ateneumin edessä seisoo panssarivaunu?
Tove Janssonin
näyttely ei pettänyt. Eniten tykkäsin pienimmistä piirroksista, jotka olivat
myös kauniisti esille laitettu. Mitä suuremmiksi ja monumentaalisemmiksi työt
kävivät, sitä ulkopuolisemmilta ne tuntuivat. Heräsi siis kysymys, onko
henkilökohtainen ja herkkä aina muodoltaan pientä vai voiko se olla myös
suurta? Voiko useita metrejä pitkä seinäfresko olla myös herkkä teos?
Janssonilla ei ollut. Janssonin freskoista tuli tunne että ne olivat tehdyt
ulkopuolisesta paineesta, jotta taiteilija voisi tuntea olevansa oikea taiteilija, arvostettu, varteen
otettava, sentään seinäfreskojakin maalannut. En ihmettele miksei Janssonia
muisteta freskotaiteilijana.
Ateneumin
lippukassan jono antoi myös aihetta sosiologiseen ihmettelyyn. Suurin osa
ihmisistä, joista suuri osa oli turisteja, käyttäytyi esimerkillisesti. Vaikka
jono ei ollut edes pitkä, silti riitti myös niitä jotka eivät katsoneet sen
koskevan heitä, vaan yrittivät toista kautta, eri ovesta, eri luukusta ja
joutuivat palaamaan jonoon. Mielenkiintoista oli seurata miten he sen tekivät,
toiset kiltisti jonon päähän, toiset vaivihkaa johonkin väliin. Minunkin
vierelleni ilmestyi äkkiä ” ystävätär” joka sanaakaan sanomatta hivuttautui
eteeni. Kun ajoin moottoritietä kotiin,
tein itsestäni mielenkiintoisen havainnon. Resuisen ja ruosteisen pakettiauton
perään en jäänyt ajamaan kahdeksaakymppiä satasen alueella, mutta uudehkon
farmari Wolgsvagenin perään jäin, aika pitkäksi aikaa.
Vielä
ihmettelin sitäkin, miksi Akateemisessa kirjakaupassa ja Stockmannilla
useammalla kassalla ostokset ehdittiin pakata muovikassiin ennen kuin ehdin
edes sanoa että minulla on oma kassi mukana. Tämän yhden shoppailun aikana
muovikasseja olisi kertynyt jo kymmenkunta, ihan turhaan. Omasta kokemuksesta
tiedän, että ei ole suuri vaiva kysyä että tarvitsetko pussia?
Kirjakaupassa
ihmettelin taas myös keittokirjojen ylitse kiehuvaa tarjontaa, talouskirjojakin
löytyi joka kerroksesta, luontokirjoja ei. Ihmettelin miksi itsekin piilotin
kassajonossa rajatiedon lehden Elle decorationin alle ja miksi Oras Tynkkysen
Pieni maailman pelastus opas oli -60% alennuksessa mutta Björn Walhroosin Markkinat
ja demokratia ei. Maalla asuva myös hätkähtää kun hän ulkomaisia taidelehtiä
selatessaan äkkiä huomaa että kolmen metrin päässä, suuren näyteikkunalasin
takana alkaa mies kaivaa roskiksesta tyhjiä pulloja. Likainen mies, jolla on
likaisessa kassissa tyhjiä pulloja ja tölkkejä. Näyteikkuna meidän välissä sai
silloin ihan toisen merkityksen.
Niinpä kostoksi
siitä että Oras Tynkkysen maailman pelastusoppi oli jäänyt myymättä, lainaan
tähän nyt osan siitä:
Arviolta 850
miljoonaa ihmistä ei saa tarpeeksi ruokaa. Ihmiskunta on kiihdyttänyt
eliölajien sukupuuttotahdin ehkä jopa tuhatkertaiseksi. Ihmisiä kidutetaan 150
maassa. Alkoholi tappaa maailmassa vuosittain puolikkaan Suomen verran. Sadat
miljoonat naiset kokevat elämänsä aikana lähisuhdeväkivaltaa. Alle kahdella
dollarilla päivässä sinnittelee yli kaksi miljardia ihmistä.
Toivoa on:
Ihmiskunta on
kokonaisuutena vapaampi ja vauraampi, terveempi ja paremmin koulutettu,
rauhanomaisempi ja kansanvaltaisempi kuin 100, 50 tai edes 20 vuotta
sitten.Väestönkasvu on hitaampaa, sukupuolten tasa-arvo on edennyt ja
otsonikato saatu kuriin.
Oikeastaan voi
ajatella, että on vaikeaa olla muuttamatta
maailmaa. Teemme jatkuvasti valintoja, jotka omalta pikkiriikkiseltä
osaltaan määräävät maailman suuntaa.
Oras Tynkkynen,
Pieni maailmanpelastus opas.
ML
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti