Katselin
juuri dokumentti ohjelman nimeltä Kaikuja tuonpuoleisesta. Siinä haastateltiin
tutkijoita heidän tutkimistaan rajakokemuksista. Rajakokemusten
todenperäisyydestä voi olla eri mieltä, mutta se on kuitenkin varmaa, että
olomuotomme muuttuu kuoleman jälkeen. Itse uskon elämään kuoleman jälkeen,
mutta hätkähdin silti miettimään, että kuka minä sitten olen kun en enää ole
minä?
Voin
uskoa että on olemassa yksi Jumala, yksi energia, kuoleman jälkeen olemme
kaikki yhtä, mutta voinko tietää sen kun olen kuollut, onko minulla vielä
erillinen tietoisuus? No jätetään nyt kuitenkin kuolema, tuleehan se kuitenkin
aikanaan, vääjämättömästi. Ajatukset kuolemasta saivat minut nimittäin
ajattelemaan elämää.
Jos
minä lakkaan olemasta minä kuolemassa, kuka minä olen elämässä, mitä olen
suhteessa muuhun elolliseen? Mikä minut määrittelee elämässä? Miten minusta on
tullut uniikki ja ainutkertainen? Olen tietysti lukenut lukion kurssit
psykologiaa ja biologiaa ja vähän päällekin, tiedän suurinpiirtein miten minuus
muodostuu. Havahduin silti miettimään miten vähän sitä yleensä mietin. Minähän
olen kokemukseni, kaikki mitä olen tuntenut, nähnyt, kuullut, haistanut ja
maistanut. Muutun joka hetki, olin eilen eri ja huomenna jo toisenlainen,
kenties ihan toisenlainen jos jotain suurta tapahtuu. Toiset kokemukset
nimittäin muuttavat meitä enemmän kuin toiset.
Kun
äitini kuoli olin 23 vuotias ja vanhenin viikossa ainakin 5 vuotta. Sinä vuonna
kun hän sairasti ja teki kuolemaa, koko arvopohjani muuttui. Ei se täysin
vaihtunut, mutta värjääntyi, niin että jotkut asiat haalistuivat ja alkoivat
näyttää liian mitättömiltä tavoiteltaviksi, kun taas toisten sävy syveni ja
arvo nousi. Meitä siis muokkaavat ne tapahtumat joita koemme, eikä vähiten
sellaiset, joihin emme pysty itse vaikuttamaan tai ennalta varautumaan. Voit
kysyä itseltäsi minkä valinnan elämässäsi muuttaisit, jos saisit muuttaa yhden
ainoan? Vastauksesi ehkä kertoo elämääsi eniten vaikuttaneesta hetkestä. Silti
kun asiaa miettii, ei voi olla varma olisiko lopputulos muutoksen kanssa ollut
yhtään sen parempi tai onnellisempi, varmaa olisi vain, että olisit erilainen
ihminen.
Siis
jos haluat vaikuttaa siihen, millainen ihminen olet huomenna tai kuolemasi
hetkellä, ei ole samantekevää miten käytät aikasi tänään. Emme voi vaikuttaa
kaikkiin meitä ravisteleviin tapahtumiin, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten
niihin asennoidumme. Määrittelemme asenteella itsemme suhteessa toisiin.
Annetaampa katseemme nyt kiertää maapallon pintaa pitkin. Pysähdytään hetkeksi
vaikka Bangladeshilaisen tekstiilitehtaan savuiseen sisätilaan, suuren
kangaskasan vierestä löydämme pienen ihmisen. Ihmisen, jonka unelmat ovat niin
pieniä, että ne ovat melkein lakanneet olemasta, ihmisen jolla ei ole syytä
uskoa itseensä, hän ei hallitse omaa elämäänsä, tällä ihmisellä on luultavasti
pienen pieni ego. Jos vielä jatkamme matkaamme Maan kaltevalla pinnalla,
törmäämme jossain vaiheessa myös hyvinkin suuriin egoihin, yhden juuri vasta
virkaansa valitunkin kultaisessa palatsissaan. Tuon maailman
vaikutusvaltaisimpaan virkaan astuneen ihmisen ego on paisunut niin suureksi,
että se peittää jo hänen näköaistiaan, kykyään tehdä realistisia havaintoja
ympäröivästä maailmasta. Kun ego paisuu yhden ihmisen sisällä niin suureksi, se
alkaa jo olla haitallinen muille ihmisille.
Tämä on mielenkiintoinen asia siitä
näkökulmasta että egon sanotaan liittyvän nimenomaan elämään ja katoavan
kuoleman jälkeen. Egon elämä on meistä riippuvaista, se kerää meistä
informaatiota. Mikäli noihin rajakokemuksia tutkiviin tiedemiehiin on
uskominen, niin sillä informaatiolla tulee myös olemaan ratkaiseva osa meidän
siirtymisessämme tämänpuoleisesta tuonpuoleiseen. Kuoleman hetkellä tehdään
elämästä tilinpäätös ja siinä vaiheessa liian suuresta egosta on tuskin hyötyä,
päinvastoin. Jos Jumala, rakkaus, kaiken luovuuden lähde ja energia on yksi, on
helppo kuvitella millaisella egolla on siihen helpompi sulautua.
Rakkautta!
ML
