Egojen aika ja elämä

Katselin juuri dokumentti ohjelman nimeltä Kaikuja tuonpuoleisesta. Siinä haastateltiin tutkijoita heidän tutkimistaan rajakokemuksista. Rajakokemusten todenperäisyydestä voi olla eri mieltä, mutta se on kuitenkin varmaa, että olomuotomme muuttuu kuoleman jälkeen. Itse uskon elämään kuoleman jälkeen, mutta hätkähdin silti miettimään, että kuka minä sitten olen kun en enää ole minä?

Voin uskoa että on olemassa yksi Jumala, yksi energia, kuoleman jälkeen olemme kaikki yhtä, mutta voinko tietää sen kun olen kuollut, onko minulla vielä erillinen tietoisuus? No jätetään nyt kuitenkin kuolema, tuleehan se kuitenkin aikanaan, vääjämättömästi. Ajatukset kuolemasta saivat minut nimittäin ajattelemaan elämää.

Jos minä lakkaan olemasta minä kuolemassa, kuka minä olen elämässä, mitä olen suhteessa muuhun elolliseen? Mikä minut määrittelee elämässä? Miten minusta on tullut uniikki ja ainutkertainen? Olen tietysti lukenut lukion kurssit psykologiaa ja biologiaa ja vähän päällekin, tiedän suurinpiirtein miten minuus muodostuu. Havahduin silti miettimään miten vähän sitä yleensä mietin. Minähän olen kokemukseni, kaikki mitä olen tuntenut, nähnyt, kuullut, haistanut ja maistanut. Muutun joka hetki, olin eilen eri ja huomenna jo toisenlainen, kenties ihan toisenlainen jos jotain suurta tapahtuu. Toiset kokemukset nimittäin muuttavat meitä enemmän kuin toiset.

Kun äitini kuoli olin 23 vuotias ja vanhenin viikossa ainakin 5 vuotta. Sinä vuonna kun hän sairasti ja teki kuolemaa, koko arvopohjani muuttui. Ei se täysin vaihtunut, mutta värjääntyi, niin että jotkut asiat haalistuivat ja alkoivat näyttää liian mitättömiltä tavoiteltaviksi, kun taas toisten sävy syveni ja arvo nousi. Meitä siis muokkaavat ne tapahtumat joita koemme, eikä vähiten sellaiset, joihin emme pysty itse vaikuttamaan tai ennalta varautumaan. Voit kysyä itseltäsi minkä valinnan elämässäsi muuttaisit, jos saisit muuttaa yhden ainoan? Vastauksesi ehkä kertoo elämääsi eniten vaikuttaneesta hetkestä. Silti kun asiaa miettii, ei voi olla varma olisiko lopputulos muutoksen kanssa ollut yhtään sen parempi tai onnellisempi, varmaa olisi vain, että olisit erilainen ihminen.

Siis jos haluat vaikuttaa siihen, millainen ihminen olet huomenna tai kuolemasi hetkellä, ei ole samantekevää miten käytät aikasi tänään. Emme voi vaikuttaa kaikkiin meitä ravisteleviin tapahtumiin, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten niihin asennoidumme. Määrittelemme asenteella itsemme suhteessa toisiin. Annetaampa katseemme nyt kiertää maapallon pintaa pitkin. Pysähdytään hetkeksi vaikka Bangladeshilaisen tekstiilitehtaan savuiseen sisätilaan, suuren kangaskasan vierestä löydämme pienen ihmisen. Ihmisen, jonka unelmat ovat niin pieniä, että ne ovat melkein lakanneet olemasta, ihmisen jolla ei ole syytä uskoa itseensä, hän ei hallitse omaa elämäänsä, tällä ihmisellä on luultavasti pienen pieni ego. Jos vielä jatkamme matkaamme Maan kaltevalla pinnalla, törmäämme jossain vaiheessa myös hyvinkin suuriin egoihin, yhden juuri vasta virkaansa valitunkin kultaisessa palatsissaan. Tuon maailman vaikutusvaltaisimpaan virkaan astuneen ihmisen ego on paisunut niin suureksi, että se peittää jo hänen näköaistiaan, kykyään tehdä realistisia havaintoja ympäröivästä maailmasta. Kun ego paisuu yhden ihmisen sisällä niin suureksi, se alkaa jo olla haitallinen muille ihmisille. 

Tämä on mielenkiintoinen asia siitä näkökulmasta että egon sanotaan liittyvän nimenomaan elämään ja katoavan kuoleman jälkeen. Egon elämä on meistä riippuvaista, se kerää meistä informaatiota. Mikäli noihin rajakokemuksia tutkiviin tiedemiehiin on uskominen, niin sillä informaatiolla tulee myös olemaan ratkaiseva osa meidän siirtymisessämme tämänpuoleisesta tuonpuoleiseen. Kuoleman hetkellä tehdään elämästä tilinpäätös ja siinä vaiheessa liian suuresta egosta on tuskin hyötyä, päinvastoin. Jos Jumala, rakkaus, kaiken luovuuden lähde ja energia on yksi, on helppo kuvitella millaisella egolla on siihen helpompi sulautua. 

Rakkautta!

ML