Maassaolijat ja maahantulijat

Kun turvapaikanhakija näkee linja-auton ikkunasta ensimmäisen kerran suomalaisia, hän näkee kaksi erilaista ryhmää; toisen värikkään ja iloisen joukon jonka kylteissä lukee: Welcome, ja toisen mustiin pukeutuneen vihaisen joukon, jonka kylteissä lukee: Go home.

Sallinette tähän väliin vähän värioppia. Perusvärit keltainen, punainen ja sininen, niiden välivärit oranssi, violetti ja vihreä sekä kaikki niistä sekoitettava lähes mittaamaton määrä sävyjä,on aina ollut kiehtova osa ihmisen kulttuurihistoriaa. Jo tuhansia vuosia sitten on ihminen eripuolella maailmaa todennut värien erilaiset aallonpituudet, niiden erilaiset vahvuudet ja tehnyt johtopäätöksiä värien vaikutuksesta ihmiseen. Jo nämä hyvin vanhat teoriat toteavat, että tasapainoon päästäkseen ihminen tarvitsee erilaisia värejä, erilaisia vahvuuksia. Väreihin suhtautuminen vaihtelee suuresti sekä yksilöiden välillä, että niiden sisällä, elämäntilanteiden ja vaikka vuodenaikojenkin mukaan. Väreillä on hyvää tekevä vaikutus.

Musta ei ole väri, musta on kaikkien värien sammutettu sekoitus. Värit tarvitsevat valoa näkyäkseen, musta on musta valossakin. Musta on urbaani suojaväri, se ei paljasta mitään, se ei ilmaise mitään, sitä ei voi kritisoida. Mustalla ei ole heikkouksia, koska sillä ei ole luonnetta. Musta on pimeyden väri, kuin kameran linssi, jossa on suojus päällä. Mustiin pukeutuneet mielenosoittajat ovat kuin Erakkorapuja jotka kaivautuvat hiekkaan nahkaansa luomaan, he kauhovat enemmän hiekkaa päälleen ja heitä lähestyvää on vastassa vain terävät sakset. Nämä ”mustat” ihmiset vihaavat mustia ihmisiä. He pelkäävät kaikkea sitä mitä eivät ole itse, kaikkea sitä mikä on tarpeeksi erilaista. Näiden ihmisten taustalta löytyy tragedioita, koulukiusaamista, oppimisvaikeuksia, päihdeongelmia. Heidän keltainen aurinkonsa on sammunut, punainen tulensa on jäähtynyt ja sininen puhtautensa on likaantunut. Musta on myös surun ja menetysten väri, mustiin pukeutuneet mielenosoittajat ovat haudanneet vihreän toivonsa, oranssin lähimmäisen rakkautensa ja violetin luovuutensa. He ovat jatkuvalla puolustuskannalla koska kokevat olevansa uhreja, heillä on mustat vaatteet koska niissä ei lika näy.

Palataan turvapaikanhakijaan, hän on juuri tehnyt tuhansien kilometrien hengenvaarallisen matkan pelkän toivon varassa. Tuhotun kotinsa naapurimaahan jäi vielä suurempi joukko läheisiä, naapureita ja sukulaisia, koska he eivät kyenneet lähtemään. Hän katselee näitä kahta mieltään osoittavaa joukkoa lasin takaa ja ajattelee, I have seen it all. Olen nähnyt sen kaiken, se alkoi mielenosoituksina, yltyi vähitellen väkivaltaiseksi kunnes riistäytyi lopulta aseelliseksi taisteluksi joka tuhosi kaiken ja jolle ei näy loppua. Turvapaikanhakija tietää että tuolla lasin takana kysymys ei ole hänestä, vaan noista ihmisistä itsestään, heidän omasta maastaan ja kyvystään elää siellä yhdessä.

ML