Piti kirjoittaa
tänään ihan muusta, mutta yllättävä suruviesti veikin ajatukset ihan toisaalle.
Kaikille teille
jotka olette joutuneet viimeisten jäähyväisten äärelle, voimia. Elämä on aina
liian lyhyt. Toisilla se loppuu yllättäen, toisilla hiipuu vähitellen, kaikilla
se tuntuu jälkikäteen niin lyhyeltä hetkeltä.
Olen itse
niitä, joilla on aina huono omatunto, kun yrittää huomioida yhtä, tulee
kääntäneeksi selkänsä toiselle. Riittämättömyys on ainainen seuralainen. Elämä
on aina niin paljon enemmän. Elämä on randomia, niin kuin nuorisolta olen
oppinut. Elämä on epäoikeudenmukaista, elämä on yllätys.
Viimeaikoina on
uutisoitu, että nuoriso lainaa vähemmän kirjoja ja käy vähemmän konserteissa.
Nuoriso elää verkossa. Verkko on simultaani elämä, siellä tapahtuu aina jotain
mielenkiintoista, siellä voi tapahtua mitä vaan. Verkko muuttaa käsitystämme
elämästä. Verkossa elämä on ikuista, siellä kuolleetkin elävät. Lähimmäisensä
voi tallentaa ja ladata uudelleen ja uudelleen. Verkossa kuolemaa ei ole.
Ihminen on jo luonut itselleen ikuisen elämän.
Verkossa voi
myös valita, siellä voi luoda elämästään paitsi ikuista, myös jotakin mitä
muuten ei voi. Siellä voi valita pois kaiken mitä oikeasti pitää kestää, sietää
ja jaksaa. Verkossa sinä olet luoja, sinä päätät.
Oikeassa
elämässä hiekka valuu tiimalasissa, eikä meistä kukaan tiedä miten kauan.
Oikeassa elämässä valintoja ei voi uusia, tekoja deletoida. Oikeasta elämästä
päättää joku muu. Oikeassa elämässä jokainen kohtaaminen on suuri mahdollisuus,
jokainen uusi aamu suuri lahja. ” Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se
pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”
Lausuttiin kerran vuorisaarnassa. Tämän haluaisin
muistaa joka päivä, ei siksi etten välittäisi tulevasta, vaan siksi että
välittäisin tästä päivästä, oikeasta elämästä.
Pidetään huolta
toisistamme.
ML
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti