Isäni vanhemmat
asuivat pienessä kauniissa kylässä Keski- Pohjanmaalla Toholammilla Lestijoen
varrella. Koska vanhempani olivat muuttaneet Etelä- Suomeen töiden perässä,
minulla on Pohjamaalta lähinnä vain kesämuistoja lapsuudesta. Muistan miten
ilma oli paitsi puhdas ja raikas, myös täynnä tuoksuja navetasta ja
viljapellolta. Isovanhempieni pihassa suhisivat suuret hopeapajut ja
takapihalla oli valtava mansikkamaa. Ison navetan takana aukesivat viljapellot
joelle asti.
Ihmiset kylässä
olivat ahkeria ja vaatimattomia. Ison tuvan pöydän ympärille kokoontui usein
väkeä kahvittelemaan, oman suvun lisäksi naapureita ja kylänmiehiä, ovi oli
aina auki. Sankaritarinoita kerrottiin työnteosta, metsätöistä ja kiukkuisista
sonneista. Joskus lauantai iltaisin saunan jälkeen, kai vähän Koskenkorvankin
ansiosta, isoisän muistoja rintamalta ja evakoista, mutta niitä eivät lapset
saaneet jäädä kuuntelemaan. Isoisäni oli ankara mies ja kova tekemään töitä.
Sotavuosista ja evakkojen majoituksesta oli selvitty työtä tekemällä ja maata
raivaamalla. Elämässä ei etsitty onnea tai elämyksiä, päivä oli hyvä kun heinä
oli saatu puitua tai lehmä poikimaan. Sauna oli siunaus, siellä on isänikin
syntynyt, siellä kylvettiin pois multa ja lanta, sieltä alkoi pyhäpäivä.
Elämä
Toholammilla on varmaan muuttunut sitten lapsuusvuosieni, mutta uskon että
nuoret siellä edelleen osallistuvat talon töihin ja kasvavat maata arvostaen.
Noilla lakeuksilla eletään maasta ja karjasta, nuoret miehet pääsevät poikasina
traktorin rattiin ja tytötkin oppivat talon töitä ennen kouluikää. Perheet ovat
usein suuria ja sisaruksista opitaan pitämään huolta. Surulliset uutiset ovat
viime päivinä kertoneet nuorista kuolon uhreista Toholammin teillä, pienelle
kylälle se on suuri suru.
Kasvaa noita
kaahari poikia täälläkin, kun kuulen sellaisen rallimiehen pöristelevän ohi,
tiedän että aina jonkun elämä on vaarassa. Suomalainen mies kasvaa isiensä
tarinoista, haluaa näyttää rohkeutensa, varsinkin kun kaverit on kyydissä.
Kunpa me osaisimme kertoa pojillemme, mitä on olla oikeasti rohkea. Se ei ole
esiintymistä, näyttämistä eikä yllytystä, se on vastuunkantoa ja
taipumattomuutta. Sitä että ymmärtää miten suuri lahja elämä on ja miten
kaunista on pystyä antamaan se myös eteenpäin.
ML
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti