Ajatuksia armottomasta maasta

Minä olen suomalainen ja ylpeä siitä, silti toisinaan tuntuu, että täällä lumen ja pimeän maassa eletään aika armottomasti. On aika helppo ymmärtää, että juuri täällä on pitkä historia uhriutumisen kansanliikkeillä, olemme siinä jopa muita edellä. Suomalaiset uhriutuvat kokonaisena kansana, me talvisodassa taistelleet, yksin jätetty, köyhä kansa. Aina on joku isompi, rikkaampi ja rumempi. Meillä on Helsingin herrat, rantaruotsalaiset ja rötösherrat, viimeaikoina vielä rättipäät ja muut muunmaalaiset. Uskokaa pois, tiedän itsekin mistä kirjoitan. Siksi ainoa nöyrä aikomukseni onkin vain pyytää armoa, have mercy Suomen satavuotinen kansa! Armoa itseäsi ja muita kohtaan. Sillä uskon että meillä on edelleen varaa auttaa ja varaa kasvaa. Jos emme olisi niin armottomia itseämme kohtaan, voisimme olla armollisempia myös muita kohtaan. Kirjoitan tämän tietysti värittäen, mutta kun liian usein täällä törmää näihin jään sinisiin kylmiin sävyihin:

Suomalainen puhuu suomea, paitsi jos uskaltaa, niin rallienglantia ja jos on pakko, niin ruotsia, mutta mieluummin suomalainen vaikenee.

Suomalainen ei neuvottele, suomalaiselle ei on ei, vaikka ruotsalaiselle ei on ehkä. Ruotsalainen neuvottelee kunnes ei on kyllä, suomalainen on siinä vaiheessa jo kaasuttanut kesämökille uhriutumaan pullonsa kanssa.

Suomessa konkurssin tehnyt on epäonnistunut, eniten omasta mielestään. Amerikassa konkurssin tehnyt on vasta lopputentin tehnyt, oppinut jotain sellaista arvokasta jota muut eivät tiedä.

Suomessa eronnut on epäonnistunut, eniten omasta mielestään. Jossain muualla eronnut on kahden suhteen välissä.

Suomessa ei saa olla erivärinen, sillä suomalainen on samanvärinen ja muut värit painukoon sinne mistä tulivat.

Suomessa ei väistetä, ei kadulla, ei kassajonossa, eikä varsinkaan autojonossa, suomalainen kävelee päälle ja murahtaa.

Suomessa ei ole tapana pyytää kauniisti eikä anteeksi, Suomessa annetaan ymmärtää tai käsketään. Pyytäminen on heikkoutta ja sitä ei sovi näyttää.

Suomalainen on yksinäinen, koska yksinäinen on itsenäinen ja itsenäisyydestä suomalaiset ovat taistelleet.

Suomalainen ei ole pelle, muunmaalainen on pelle, paitsi silloin kun on päissään, silloin suomalainen on pelle, koska sellainen on suomalainen.

Suomalainen ei valita ravintolassa vaikka saisi väärän annoksen, eikä kysy tietä, vaikka eksyisi.

Suomalainen ei ole tyhjännauraja, suomalainen nauraa vain jos on hyvä syy ja sellaista ei Suomessa usein ole.

Kahden suomalaisen väliin mahtuisi aina yksi muunmaalainen. Bussipysäkillä suomalainen seisoo mieluummin sateessa kuin liian lähellä toisia suomalaisia katoksen alla.

Suomessä sääntö on ehdoton laki, varsinkin verottajalla ja pysäköinninvalvonnassa.

Eihän me näin armottomia olla eihän?