Huoli huomisesta ja toivon kipinöitä

Hyvät ystävät, kirjoitustaidon pelätään katoavan. Henkilökohtaisesti en usko siihen, niin polttavaa tarvetta kun tunnen kirjoittamiseen ja lukemiseen. Muutoksia kuitenkin tapahtuu ja luultavasti myös entistä nopeammin. Avaruudessa universumi laajenee, se on seurausta ns. alkuräjähdyksestä joka kuulemma ei ole ollutkaan räjähdys vaan enemmänkin jonkinlainen inflaatio.

Täällä Maan päällä ihmisen elämä kuitenkin monin paikoin yhtenäistyy, se on seurausta paitsi World Wide Webistä, myös globaalista kaupasta ja luonnon resurssien jakamisesta. Informaatio kulkee jatkuvasti kiihtyvällä nopeudella ja markkinatalouden myötä appelsiineja tai kengurun lihaa voi syödä missä päin maailmaa tahansa. Halvin automerkki, kännykkä tai vaatekappalekin on suurin piirtein sama joka puolella palloa, eikä se usein ole kotimainen. Tämän Postnormaalin maailman sairaudetkin, kuten masennus, syömishäiriöt tai syöpä tavoittavat entistä useamman, koska elintaso, hygienian taso ja terveydenhoito yhdistää nykyään suurempaa osaa väestöstä kuin erottaa.

Ihmiskuntana käymme siis aiempaa enemmän samoja polkuja, meitä yhdistää informaatio ja pallomme luonnonvarat. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jakaisimme niitä välttämättä yhtään sen oikeudenmukaisemmin tai tasan. Olemme laumaeläimiä ja laumassa on aina kysymys myös vallasta, hierarkioista ja resurssien jakamisesta. Ihmiselle ominaista on myös vertailu, tyytyväisyyteen ei välttämättä ole aihetta jos kaverilla on enemmän, vaikka oma vatsa olisikin pullollaan. Toisaalta omaa hyvinvoitia ei osaa usein arvostaa, ennen kuin näkee jonkun jolla asiat on huonommin. Meille ei siis riitä hyvinvointi, vaan siitä täytyy kilpailla.

Siinä missä vielä teollistumisen aikaan maiden ja kansojen valloitus asevoimin ja ihmishenkiä uhraamalla oli taloudellisesti kannattavaa, digitaalisuuden aikaan se ei enää välttämättä sitä ole. Vallasta eivät nimittäin välttämättä enää taistele kuninkaat, keisarit tai presidentit, eivät ehkä edes diktaattorit, vaan valtaa pystyy hankkimaan jokainen joka kykenee ohjailemaan ihmisiä informaatiolla tai disinformaatiolla. Se vaatii tietenkin jonkinlaisia pääomia ja nokkeluutta. Sääntöyhteiskunnat siis huojuvat jo kuin korttitalot, niitä nurin puhaltavat hajaannuksen voimat, jotka eivät piittaa yhteisestä hyvästä, oikeudenmukaisuudesta, ihmisarvosta tai ekologisesta romahduksesta. Ne keskittyvät kilpailemaan.

Haluaisin väittää että kilpaileminen sinänsä ei ole huono asia, jos se on valjastettu jonkin hyvän tavoitteen aikaansaamiseksi, niinkuin usein palkinnoilla tahdotaan osoittaa. Parhaassa tapauksessa kilpailla voi myös itsensä kanssa, pyrkiä parempaan. Sen sijaan vallasta ja yhä niukemmiksi käyvistä elämän mahdollistavista resursseista kilpaileminen on jo nykyisellään hyvin likaista peliä, jossa voittajia on vaikea nähdä.

Teknologiasta ja tekoälystä toivotaan pelastajaa, ratkaiseva kysymys siinäkin kai on, kuka tai ketkä sitä pääsevät asentamaan ja ohjailemaan. Miten rakennetaan moraali tekoälylle. Sinänsähän se voisi nyt jo mielellään korvata suuria määriä sellaisten ihmisten älyä ja äänioikeutta, jotka toimivat  nykyisessäkin tilanteessa jopa vastoin omaa etuaan. Tekoälylle voitaisiin heidän tapauksessaan antaa mahdollisuus laskea juuri heille edullisin vaihtoehto vaaliehdokkaista tai asuin- tai työpaikasta, miksei elämänkumppanistakin. Tuskin se niin kovin paljon huonompi lopputulos olisi kuin noiden ihmisten omat valinnat keskimäärin. Saattaisin käyttää sitä itsekin, jos siltä saisin ymmärrettävät ja hyvät perustelut. Voisiko tekoälyn odottaa siis jopa tekevän inhimillisempiä ratkaisuja kuin tunnemyrskyjensä mukaan toimiva ihminen?

Historian suurien muutosten aikakaudet ovat aina herättäneet levottomuutta ja muuttaneet ihmisen asemaa yhteiskunnallisena toimijana. Myös teollistumisen aikana moni menetti työnsä ja ammattinsa.  Katkeruuden ja vihan ilmapiirin aiheuttamista sodista voimme nyt ottaa opiksi, toivottavasti muisti kantaa vielä neljännellekin sukupolvelle, sodassa ei ole voittajia. Sitäpaitsi sota on vanhaa teknologiaa. Toivon että modernin Euroopan sivistyspohja on jo kyllin leveä, ettei sitä yksinkertaisella populismilla kaadeta.

Vaikka nyt törkyä sinkoilee verkossa sakeammin kuin mikromuovia merissä tai raskasmetalleja miljoonakaupunkien ilmassa, toivotaan että se kuitenkin on vain ylimenovaihe ja luonnonvoimat laittavat jälleen kerran ihmisen sille kuuluvalle uralleen. Kenties väistämätön ekokatastrofi saa aikaan materiaalisten arvojen kerta kaikkisen mullistuksen ja elämässä onkin kilpailtava jollain muulla alueella kuin materiaalisella vauraudella? Ehkä paljon pelkoja ja uhkia aiheuttava tekoäly Al tekeekin meistä ihmisistä enemmän ihmisiä, luovia, henkisiä, rakastavia.

Muutos on väistämätön, mutta sen laatuun voimme kaikki vaikuttaa.

Hyvää ja henkevää Uutta Vuotta!

ML