Miten tämä maailmankaikkeus toimii? ja miten Charlie Kirkin muistotilaisuus siihen liittyy?

 Oivalsin sen juuri, siksi on pakko heti kertoa sinullekin, miten tämä maailmankaikkeus toimii. Elämme energian kiertotaloudessa. Se tarkoittaa sitä, että energia täällä kiertää kuin vesi, se virtaa yhä uudelleen ja uudelleen. Siksi systeemi ei ole yksinkertaisesti sellainen, että hyvät palkitaan hyvällä ja pahat saavat palkkansa, systeemi ei ole suoraviivaisen oikeudenmukainen. Sillä mehän olemme kuin puita, seisomme yksin mutta olemme kiinni toisissamme, juuremme ovat kiinni kaikissa heissä, jotka ovat jo mullaksi muuttuneet, olemme osa heitä ja he ovat osa meitä. 

Siksi myös kaikki se, mitä aikaisemmat sukupolvet ovat tehneet, vaikuttaa myös meihin. Kaikki heidän traumansa ja voittonsa, kaikki kokemansa, siirtyy solumuistissa meihin. Kun olimme lapsia ja hyvin vastaanottavaisia, niin kuin lapset ovat, he imevät kaiken ja elävät hetkessä, kaikki se mitä vanhemmiltamme saimme, muokkasi meidät. Uskomukset itsestämme syntyivät, muistot muuttuivat elämämme tarinoiksi. Ja tuo kaikki on energiaa jolla olemme edelleen liikkeellä, se on kuin kartasto joka on piirretty alitajuntaasi. Millaisia uskomuksia sinä muodostit itsestäsi kun olit lapsi? Oletko muistanut päivittää niitä? Oletko kyseenalaistanut niitä ominaisuuksia tai taipumuksia joita olet oppinut pitämään ominasi? 

Elämä on myös aina yhtä aikaa sekä että, toisilleen ristiriitaisetkin asiat voivat olla totta yhtä aikaa. Saattaa olla, että teet hyviä tekoja, että yrität parhaasi, mutta aiheutat jollekin tuskaa. Saattaa olla, että uhraat itsesi ja kannat vastuuta, mutta et saa siitä mitään palkintoa, koska et osaa sitä vastaanottaa, et koe olevasi sen arvoinen. Maailmankaikkeuden energiat eivät virtaa minkään markkinatalouden logiikalla, että kun laitan tämän teon pankkiin, se tuottaa tuon koron. Maailmankaikkeus on paljon monimutkaisempi energialaitos. Ja samalla asiat ovat yksinkertaisia, jos suostut näkemään ne, jos tunnustamme tosiasiat. Sillä juuri näkemisestä on kysymys.

Meillä on kaikilla oma pieni osamme ja aikamme maailmankaikkeudessa, olla näkyviä. Se ei ole paljon maailmankaikkeuden mittakaavassa ( eikä varsinkaan kun niitäkin on useita) mutta se on kaikki mitä meillä on. Energia virtaa lävitsemme ja paljon riippuu siitä, mitä sinä näet ja vastaanotat ja mitä annat takaisin ja näkevätkö muut sen. Jos uskot että viha ja kosto auttaa, tulet luultavasti myös vastaanottamaan sitä, koska olet sille avoin, uskot siihen. Miksi kukaan sitten uskoisi vihaan? Koska hän ehkä pelkää ja koska hän on lapsena oppinut sellaisen mallin että viha auttaa. Vihassa on voimaa. Viha yhdistetään myös usein sankaritarinoissa maskuliiniseen voimaan ja kunniaan, se voi tuntua vastustamattoman houkuttelevalta. 

Vihan sijaan, pitäisi yrittää nähdä se, mitä sillä yrittää peittää ja voittaa. Mikä on se pelko jota vihainen ihminen ei uskalla kohdata ja mitä tapahtuisi jos hän uskaltaisi. 

Vaikka ihminen tekisi hyviä tekoja rakkaudesta, hän ei siltikään välttämättä vastaanota niitä, jos hän on oppinut lapsena olevansa riittämätön, vääränlainen. Häntä on rangaistu ja häpäisty ja siitä on tullut hänelle maisema jonka hän näkee, hänen tuttu osansa. Hän ei osaa olla avoin rakkauden ja hyvän energialle, koska ei koe olevansa sen arvoinen.

Käytännön esimerkki näillä energioilla manipuloimisesta löytyy vastikään Amerikassa pidetystä Charlie Kirkin muistotilaisuudesta. Sen pääesiintyjinähän olivat presidentti Trump ja leski Erika Kirk. Heille oli selvästi annettu erilaiset roolit. Trump oli vihan ja koston maskuliininen voima, sankari, johon pelokkaat miehet saattoivat samaistua vihaisina ja uhriutuvina. Leski Erika Kirk oli anteeksiantava pehmeä, feminiininen voima, johon raamattunsa lukeneet ja surevat ihmiset saattoivat samaistua. Luultavasti muulla koreografialla sitten vahvistettiin että nämä molemmat voimat ovat hyväksyttäviä, kunhan tiedämme missä yhteinen vihollinen on ja annamme vallan tämän teatterin johdolle. 

Tämä on siis esimerkki siitä, miten energioita voidaan ohjailla ja miksi pahat, itsekkäät ja ahneet ovat tällä hetkellä niin suuressa vallassa. Ihmisestä on tullut tarpeeksi tietoinen, että se pystyy hyväksikäyttämään systeemiä. Ja me ihmettelemme miten tämä on mahdollista ja miten tämä voitaisiin estää? Ainoa tapa on nähdä se, todella ja syvällisesti nähdä itsensä ja oman osansa tässä maailmankaikkeudessa.

Pysytään pehmeinä!

 

Miten pelastamme maailman!

Kuvitellaan että aamulla peiliin katsoessa näkisit vain kaikki huonot puolesi. Sehän on nyt vähän tilanne, kun kuuntelemme uutisia, ne ovat suurimmaksi osaksi huonoja ja vielä ikävämpiä kuin eilen. Ei ihme että ahdistaa. Tilanne tuntuu eskaloituneen ja huono energia tuottaa vain lisää huonoa energiaa ja sen seurauksia. Miten me sitten olemme tulleet tähän ja onko se totta? Ei se tietenkään ole koko totuus, mutta syy, miksi olemme tulleet tähän, on kai pohjimmiltaan yksinkertainen.

Meillä on yhteinen resurssi, tämä Sininen planeetta, joka on suuri ja elinkelpoinen, muttei rajaton. Sitten meillä on ihminen, joka poikkeaa muista eläinlajeista siinä, että sillä tuntuu olevan rajaton halu hyödyntää tuota resurssia hedonistisesti. Ja jopa niin itsekkäästi, että se toimii omaa lajiaan vastaan. Ihminen on irtautunut luonnon kiertokulusta tietoisuutensa vuoksi ( vr. Raamatun kertomukset paratiisista ja vapaasta tahdosta). Meillä on tietoisuus itsestämne, muttei viisautta asettaa sitä koko ekosysteemin kontekstiin. Olemme ajaneet individualistisesti yksilön oikeuksia ja maksimaallisia mahdollisuuksia aina suurempaan nautintoon ja valtaan.Tämän päivän maailmassa näemme juuri tämän kehityksen kärkituotteina suurimpia johtajia, ruumiillistumia maksimaallisesta hedonismista ja itsekkyydestä jota olemme niin kovasti ihailleet. He ovat peilikuvia ihmiskunnan huonoimmista ominaisuuksista.

Näin on päässyt käymään, koska planeettamme resurssit ovat käymässä vähiiin ja kilpailu on kiristynyt. Siksi nuo ahneimmat johtajat nousevat esiin kuin saarekkeet tulvavedessä. Me tulvaveteen hukkumassa olevat olemme nähneet nuo itselleen resursseja ja turvaa keränneet ja virheellisesti olemme kuvitelleet, että äänestämällä heitä ( tai uskomalla heidän autoritaarista propagandaansa) olemme turvassa ja saamme nauttia tuosta samasta vauraudesta.

Nyt meidän olisi kuitenkin korkea aika käsittää tämän systeemin mahdottomuus. Meidän tulisi ymmärtää, että ainoastaan koko ekosysteemin maaperää ja olemassaoloa parantamalla voimme säästyä hukkumiselta. Meidän on jaettava enemmän toisillemme ja muille lajeille, koska luonnossa ei yksikään laji selviydy yksin, vaan se on aina osa kokonaisuutta ja riippuvainen koko ekosysteemistä.

Mitä sitten voimme tehdä? Hyvä uutinen on, että juuri me voimme tehdä. Muutos ei ala maailman johtajista eikä hallituksista. Muutos alkaa lähinpänä maaperää, sieltä missä kaikki kasvu tapahtuu. Kun me muutamme asennettamme itseemme, toisiimme ja ympäristöön, kaikki muuttuu, myös ne johtajat ja hallitukset.Kun alamme hoitaa ympäristöämme ja kasvattaa hyviä siemeniä, ottaa vastuuta sen sijaan, että odotamme saavamme enemmän kuin annamme, kaikki muuttuu. Hyvä energia kasvattaa hyvää energiaa ja tilanne eskaloituu paremmaksi.

Tätä on tietysti jo käynnissä, meriä puhdistetaan ja ilmakehä eheytyy, kierrätystä lisätään ja parempia teknologioita kehitetään. Demokratian vastaiset voimat tietysti tekevät tuhojaan, mutta ei anneta periksi. Niin kauan kun on elämää, on toivoa. Meillä on vielä paljon menetettävää, paljon pelastettavaa. Yksi tärkeimmistä on merkityksellisyys. Kun asiat menettävät todellisen arvonsa ja arvokkuutensa, niiden koko merkityksellisyys katoaa. Esimerkiksi kun ihminen oppi taidon viljellä maata ja kutoa siitä kangasta, josta valmisti vaatteita itselleen ja lähipiirilleen. Vaatteet olivat arvokkaita, ne tulivat tarpeeseen ja ne oli valmistettu rakkaudella ja ylpeydellä siitä taidosta, joka oli opittu. Vaatteet olivat myös osa paikallista kulttuuria ja identiteettiä. Nykyisillä halpatuotevaatteilla ei ole tätä arvoa, eivätkä ne välitä meille elämän merkityksellisyyttä, vaan päinvastoin. Meidän täytyy siis palata siihen pisteeseen, josta merkityksellisyys löytyy. Se ei välttämättä tarkoita enää käsityötä, vaikka käsityöläinen olenkin, vaan se tarkoittaa ympäristön, kulttuurin ja ihmisoikeuksien huomioimista. Jos emme jaa enää mammonaa vaan kaikkein rikkaimmille, meillä on kyllä varaa käyttää luomakuntamme satoa merkityksellisesti. Se kääntää koko elämänsuunnan.

Mukavia maailman pelastuspäiviä!

Kaikki reaktio

Vaalipuhe

 

Yhtäkkiä halusin kirjoittaa vaalipuheen. Minä, sitoutumaton. Näin liekin syttyvän silmissä ja rinnan paisuvan, pääsisin paasaamaan kaiken hyvän puolesta ja tärkeydestä. Politiikka ei ole ikinä kiinnostanut minua yhtä paljon kuin nyt. Elämme niin hurjaa aikaa ja ensimmäistä kertaa vallassa on ollut niin monta ja niin nuorta naista.

Elämähän on aaltoliikettä, myös politiikka. Vastuuta kantaneita arvostellaan ja on syytäkin ja oppositiossa olleilta odotetaan muutosvoimaa ja on syytäkin. Siihenhän demokratia perustuu, että kaikki pääsevät ääneen vuorollaan. Ja vuorollaan jokaisen on nieltävä sekin, ettei johdossa ole se lähinpänä omia etuja ajava puolue. Koska useimmat kehityskulut yhteiskunnassa ovat pitempiä kuin yhden vaalikauden, paljon riippuu siitä, miten hyviä häviäjiä olemme, miten hyvin joustamme omista lyhyen ajan eduistamme saavuttaaksemme kenties suurempia, pitkän aikavälin tavoitteita. Tähänhän liittyy myös se, että monet asiat ovat monimutkaisempia kuin päältä ja nopeasti katsoen näyttäisi.

Ja tässä kohtaa astuvat estraadille sitten ne naamioidut populisti narrit, jotka mielellään esittävät asiat yksinkertaisina ja ratkaisut suoraviivaisina. He tarttuvat mielellään tunteeseen, koska se on nopein ja tehokkain tapa vaikuttaa ihmiseen. Harva meistähän jaksaa/ehtii paneutua kaikkiin ongelmiin ja asiantiloihin niiden vaatimalla perusteellisuudella. Helpompi on hyväksyä omasta kulmasta ”oikealta tuntuva” ratkaisu, kuin monesti omaakin muutosta vaativa työläämpi, oikeasti oikea ratkaisu. Joskus myös globaalin maailman vauhti ja erilaisten intressien yhteentörmäykset ovat vaan liian haastavia, jotta edes kykenisimme niitä ennustamaan tai niihin varautumaan. Senhän olemme viime aikoina katkerasti kokeneet.

Luonnossa parhaiten eivät selviä vahvimmat, vaan ne jotka ovat parhaimpia joustamaan, sopeutumaan. Siksi vakaasti uskon, että mitä moninaisempi yhteiskuntamme on, sitä paremmin se pystyy vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Valitettavasti resurssit maapallolla eivät lisäänny, vaikka väkimäärä edelleen kasvaa. Meidän on vaan opittava jakamaan ja kierrättämään niitä entistä paremmin. Kaventuvat resurssit saattavat johtaa protektionismin ja autoritaarisen/pelolla johtamisen lisääntymiseen, kenties leiriintymisiin, lisääntyviin konflikteihin tai sotiin. Epävarmuudessa eläviä on helpompi lietsoa toisiaan vastaan. Nostalgisuus ja tuttuun turvaaminen on myös ihmiselle luontaisesti helpompaa kuin uudistuminen ja muutos. Silti elämä on jatkuvaa muutosta, se mitä voimme valita, on, varaudummeko muutoksiin mahdollisimman hyvin etukäteen vai reagoimmeko vasta kriisin jo sattuessa. Maailma on globaali, pallo on yhteinen, mitä paremmin kykenemme yhteistyöhön ihmisarvojen ja ekosysteemien kunnioittamisen puolesta, sitä vahvemmiksi kasvamme. Itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua maailmassa riittää. Silti on oltava myös tarkkana minkälaisesta asemasta demokratiasta ja tasa-arvosta saarnaamme. Demokratiaan on monissa maailman kolkissa vielä pitkä matka ja siihen voi olla syynsä myös omassa historiassamme. Toisaalta demokratia ei ole itsestäänselvyys täälläkään, sen eteen on tehtävä työtä ja taisteltava.

Yhteiskunta on yhtä vahva kuin sen heikoin osapuoli. Heikoimmilla elävät ihmiset paitsi kärsivät siitä itse, ovat myös uhka muille. Heihin on helpoin vaikuttaa ulkopuolelta, radikalisoida. Valitettavasti Suomessakin ovat tuloerot olleet kasvussa ja koulutie tuntuu katkeavan liian aikaisin liian monelta. Kaikille on luotava tasa-arvoinen mahdollisuus edetä yhteiskunnassa, henkisesti ja taloudellisesti. Jakautunut yhteiskunta on heikko yhteiskunta.

Politiikkaa leimataan usein ikäväksi ja vaaralliseksi puheenaiheeksi, minusta se on ikävää ja vaarallista, kysymyshän on meidän kaikkien yhteisistä asioista. Ne ovat minusta liian tärkeitä annettavaksi vain kaikkein äänekkäimmille ja toisia pelolla hiljentäville. Mitä enemmän keskustelemme, sitä paremmin kaikkien näkökulmat tulevat esiin. Ja siksi on myös tärkeää antaa ääni tulevissa vaaleissa!

Äänestetään! 

ML

Alkuräjähdyksestä rakkauden kaksoiskäskyyn

 

Joululomalla olen mietiskellyt taas vähän ”syntyjä syviä”, siis todella syviä, niin kuin esimerkiksi sitä, miten niin kevyestä kaasusta kun Vety, saattoi syntyä alkuräjähdys, vetyatomihan jakautuu yhteen elektroniin ja yhteen protoniin. No tarvittiin kaikenlaisia törmäyksiä ja tähtien sulamisia ennen kuin on päästy 13,8 miljardia vuotta eteenpäin tähän pisteeseen, jossa ihminen voi mietiskellä aikansa polarisoitumista. Niin tosiaan, mikä kumma se on tuossa jakautumisessa, kun näyttää siltä, että se tulee minua vastaan nyt joka asiassa.

Luin kirjan taiteilija Hilma af Klintistä, hänen aikaansa edellä olevissa abstrakteissa maalauksissaan on tunnistettu selkeästi myös kaksijakoisuuden teema, kuten dna- kaksoiskierre ja musta ja valkoinen joutsen. Omituista asiassa on, että kun tarkistin asian, niin dna-kaksoiskierteen löytymisestä kuultiin ensimmäisen kerran 1871, mutta sen merkityksen perimän siirtäjänä osoittivat amerikkalaiset tiedemiehet vasta 70 vuotta myöhemmin eli 1941, jolloin se luultavasti vasta sai suurempaa julkisuutta. Hilma af Klint taas maalasi kuuluisat Temppelimaalauksensa vuosina 1906- 1915, joten hänellä tuskin oli voinut olla vielä mitään tietoa dna- kaksoiskierteen todellisesta olemassaolosta.  Onneksi työ ja tutkimus af Klintin maalausten sisällöstä jatkuu.

Muitakin mielenkiintoisia kahtiajakautumisen teemoja löytyy yllin kyllin. Aikamme ajankohtainen ilmiöhän on poliittisen kulttuurin jakautuminen entistä voimakkaammin ja kenties USA:n esimerkillä, konservatiiveihin ja liberaaleihin tai liberalisimiin ja populismiin jos niin haluatte. Siis sen sijaan, että se jakautuisi enemmänkin vasemmalle ja oikealle entisen maailman tyyliin. Jakautuminen ei siis ole uutta, pyörre vaan näyttää muodostuvan ajoittain vähän eri kulmassa. Siteeratakseni sunnuntain hesarissa kirjoittanutta Silvia Hosseinia; ” Elämme maassa, jossa suosiota saa typeräksi tekeytymällä ja jossa kritiikki suuntautuu taloudellisen eliitin sijaan älylliseen” voi taas vetää sen johtopäätöksen että kansamme jakautuu myös typeryksiin ja älykköihin, ei ehkä sittenkään niin voimakkaasti rikkaisiin ja köyhiin, koska typeryksiä voi olla molemmissa ryhmissä.

Yksi elämän kannalta olennainen jakolinja kulttuurissamme kulkee myös tieteen ja uskon (tai uskontojen) välissä. Joidenkin mielestä ne jakavat maailman kahtia, sitten on taas meitä toisia joiden maailmaan ne sopivat oikein hyvin molemmat. Minulle evoluutio edustaa juurikin luomista ja sitä tapahtuu koko ajan. Siinä missä me ihmiset etenemme baby-stepseillä biologian, fysiikan, kemian tai vaikka kvanttitiedon lisääntymisessä, henkimaailma elää ihan omaa elämäänsä. On olemassa ulottuvuus, jota me voimme toistaiseksi vielä hyvin vähän tieteellisillä mittareillamme tai aisteillamme tutkia, silti se on ihan yhtä todellinen. Kaikkein kovimmaksi keitetty ateistikin elää nimittäin uskonsa varassa, hän nousee aamuisin ylös ja lähtee töihin, koska hän nimenomaan USKOO että niin kannattaa tehdä, että työstään hän saa palkan jolla pystyy huolehtimaan läheisistään ja palvelemaan yhteiskuntaansa. Hän USKOO että maailma on suurinpiirtein ennallaan vielä huomennakin ja ensi vuonna, ei hän muuten ottaisi asuntolainaa tai panostaisi itsensä kehittämiseen. Hänellä on uskonsa tueksi tietysti erilaista faktaa ja informaatiota, mutta eihän hän mitenkään pystyisi joka aamu tekemään tieteellistä analyysiä kaikesta tuosta edellä mainitusta ja toimimaan sen mukaan.

Puhumattakaan rakkaudesta, universumin suuresta, suurimmasta voimasta. Siitähän meillä on kaikilla jotain kokemusta, ilman sitä olisi tuskin elämää. Sanotaan että Jumala on rakkaus, mutta rakkaus ei ole Jumala, rakkautta on siis monenlaista ja monen vahvuista. Rakkaus ja viha voisivat kenties olla taas yksi jakolinja, hyvän ja pahan tiedonpuu, valkoinen ja musta joutsen, jing ja jang, kokoavat ja tuhoavat voimat. Elämä ja kuolema, mutta ovatko ne toistensa vastakohdat? 

Tuskin maltan odottaa mitä kaikkea muuta mietittävää tämä tuleva vuosi tuo tullessaan, mutta tämäkään aihe ei taida vielä olla ihan tyhjään kaluttu luu, sillä lisää herkullisia vastakohtia pulpahtelee päähäni aivojeni alkumerestä yhtenään. Ehkä siirrän niitä seuraavaksi saveen tai maalauskankaalle.  Toivon, että ehtisin taas enemmän kirjoittelemaankin, se kun auttaa järjestämään pään sisäisiä harharetkiä. Joka tapauksessa odotan innolla uusia keskusteluja kaikkien teidän ystävieni kanssa, niin somessa kuin livenäkin ja pyöritään mieluummin hyvässä kuin pahassa hengessä siinä elämän kaksoiskierteessä.

Valoisaa, iloista ja ajatuksia antavaa uutta vuotta sinulle!

Maarit

 

Jos elämä olisi kenraaliharjoitus

 

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi että tämä meidän elämä saattaa olla vain kenraaliharjoitus? Että siellä esirippujen takana saattaa oikeesti olla joku, joka kysyy että no, Perttu Kalervo tai Aino Inkeri, mitäs sinä nyt sitten opit tuosta elämästäsi?

Mehän tiedetään ettei sinne päätepysäkille kukaan aja uudella Teslalla tai kampaamon kautta, ei taida titteleilläkään olla suurta merkitystä niissä kutsunnoissa. Se, mistä siellä voisi kuvitella olevan kiinnostusta on se, mitä sinussa on tapahtunut elämäsi aikana. Sinut oli varusteltu tietyin eväin matkaasi varten, jokaiselle meille on annettu erilaista potentiaalia, kutsuu sitä sitten psyykkiseksi tai fyysiseksi ( alkaa olla tiedemiehilläkin jo vaikeaa erottaa niitä toisistaan ). Monesta liikkuvasta tekijästä riippuen, me käytämme niitä hvyin eri tavoilla. Kuten tiedämme, meillä oli mukanamme myös enemmän tai vähemmän vapaa tahto, teimme suuren joukon valintoja, oikeita ja vääriä.

 

Riippumatta siitä, uskotko tuohon vastaanottokomiteaan on jokaisen nykytieteenkin valossa pakko myöntää, että se, mitä teemme vaikuttaa jälkipolviin. Kannamme kaikki myös esivanhempiemme taakkoja, heidän kokemuksensa todistetusti jättävät jälkiä aivojemme kehitykseen. Emmekä vastuusta ole vapaita mekään, jotka ei olla suoraan siirretty geenejämme jälkeläisiin, olemmehan kaikki osia historian suuressa näytelmässä, valintamme vaikuttavat toisiin ihmisiin, myös ne jotka jätimme tekemättä.

 

Siksi kannattaisi kai useammin miettiä, että mistä tässä harjoituksessa on oikeastaan kyse? Liian usein puhumme yhdestä kun kuitenkin tarkoitamme toista. Saatamme puhua palkasta, kun oikeasti kyse on arvosta. Joskus puhutaan rasismista, kun oikeasti on kysymys tietämättömyydestä tai pelosta. Välillä jaetaan joukkoja meihin ja heihin, vaikka oikeesti ollaan kaikki saamaa joukkoa, kaikissa maailman ihmisissä on varmasti enemmän yhdistäviä tekijöitä kuin erottavia. Joskus puhutaan rumuudesta, vammasta tai viasta, vaikka oikeesti kyse on ajatuksen ahtaudesta, väärästä näkökulmasta. Välillä haalitaan aina vaan lisää, vaikka oikeestaan pitäisi antaa pois. Joskus taas heitetään pois se, mitä eniten tarvittais. Joskus kaivataan kauheesti nuoruutta tai kauneutta, vaikka oikeesti riittäisi kun rakastaisi sitä mitä on. Joskus puhutaan kateudesta, vaikka oikeesti kysymys on valinnoista ja niiden tekemisestä jokainen päättää itse. Silloin tällöin ostetaan ämpäreitä, vessapaperia tai makaronia, vain koska elämä tuntuu epävarmalta.

 

Siis jos tämä kaikki on vain suuri kenraaliharjoitus, mikä tulee olemaan sinun roolisi ensi- illassa?

Väliajalla kahvia ja pullaa, mukavaa vappua kaikille!

ML

Uutta yhteisöllisyyttä kohti

 

Yllättävän ja historiallisen vuoden 2020 jälkeen on moni asia muuttanut muotoaan. Joudumme kyseenalaistamaan monia itsestäänselvyyksinä pitämiämme asioita ja etsimään kenties uusia unelmia ja näköaloja. COVID- 19 epidemia on iskenyt yhteisöihimme ja yhteiskuntiimme, se on koetellut niiden voimaa ja rakenteita. Eroja on tullut esiin ja erilaiset motivaatiot ja toimintatavat paljastuneet. Aikanaan saamme varmaan paljon tutkimusta ja analyysiä tästä vuodesta ja sen jättämistä jäljistä.

Dosentti Leena Kurki on tutkinut yhteisöllisyyttä eri uskontojen kautta, kirjassaan Yhteisö väreissä. Tämä kirja oli mielenkiintoista joululoma lukemista, vaikka onkin ilmestynyt jo vuonna 2015, sillä olemmehan juuri nyt oppineet paljon yhteisöllisyydestä tai sen puutteesta. Länsimaissa on jo pitkään eletty individualismin, sekularismin ja maallistumisen aikaa. Sen merkit ovat selkeästi nähtävissä, materialismi, narsismi, hedonismi. Hyviäkin asioita on, koulutuksen taso on noussut ja syntyvyys laskenut, sitä voidaan pitää hyvänä asiana kai lähinnä luonnonvarojen riittävyydeen kannalta. Ihmisiä vaivaa myös yksinäisyys, tyhjyys, masentuneisuus. Yhteisöllisyyttä ja hengellisyyttä kyllä etsitään, mutta monet ajattelun teoriat syntyvät kaupallisiin tarpeisiin ja haluavat kieltää kärsimyksen, joka kuuluu olennaisena osana elämäämme joka tapauksessa. Tästä syntyy syvä ristiriita, joka on jätetty yksilöiden kannettavaksi. Kuten Leena Kurki kirjoittaa; ”yksilö kehittyy ja kypsyy aina suhteessa toiseen ihmiseen ja siksi persoona ja yhteisö ovat aina kiinteässä suhteessa toisiinsa”. Persoonallisuus ei kehity umpiossa, vaan tarvitsemme siihen toisiamme. En myöskään usko, että syvällinen ajattelu ja ymmärrys elämästä voi kehittyä ilman vastoinkäymisiä ja koettelemuksia. Tarvitsemme pettymyksiä ja jakamista, antamista ja saamista.

Sosiologi Ferdidant Tönniesin mukaan ihmisten yhteisöllisuus perustuu kahteen erilaiseen tahtoon, luonnolliseen tahtoon, jota edustavat tunteet, kokemukset, spontaanisuus ja ”elämän liike”, sekä rationaaliseen tahtoon joka edustaa järkiperäisyyttä, sen ilmentymänä myös tavarasta tulee arvo. Vastalauseena individualismille syntyi Ranskassa 1900- luvun alkupuoliskolla personalismi, jonka mukaan ihminen elää jatkuvassa dialogissa, vuorovaikutuksessa toisten ihmisten ja maailman kanssa. Tuon dialogin neljä ominaisuutta ovat rakkaus (joka sisältää vaatimattomuutta ja nöyryyttä ), usko (jota ilman ei todellista vuorovaikutusta voi syntyä ), toivo ( joka on aktiivista ) sekä kriittinen ajattelu ( joka on totuuden etsintää ja inhimillistymistä). Nämähän ovat juuri niitä arvoja joita uskonnot edustavat. Mielenkiintoista onkin, että moraaliset ja spirituaaliset arvot ovat yhteisiä kaikille uskonnoille, vain niiden rituaalit ja symbolit vaihtelevat.

Siinä missä perinteinen itämainen ideologia pyrkii harmoniaan ja onneen, länsimainen korostaa tieteen ja teknologian kehitystä jopa olemassaolon tarkoituksena. Buddhalaisuus eroaa kuitenkin ratkaisevasti uskonnoista siinä, että sen mukaan sisäiset muutokset eivät johdu Jumalan tahdosta, vaan ihmisen omista pyrkimyksistä. Oma käytös ja sen kerryttämä karma määrää, onko tulevaisuus onnellinen. Buddhalaisuudessa ei ole Jumalia vaan valaistuneita- Buddhia, joista Siddharta Gautama oli yksi keskeisimpiä. Myötätunnon ja meditaation avulla ihminen voi saavuttaa valaistumisen ja viisauden.

Hindulaisuudessa taas Brahman on kaiken luoja, maailman sielu. Jumala on kaikki ja kaikki on Jumala. Ihmisen tavoite on Moksha, jälleensyntymisen kautta sulautuminen Brahmaniin. Hindulaisuudessa vaikuttaa myös edelleen kastijärjestelmä, vaikka se onkin virallisesti lakkautettu. Hindulaisuuden perusta on vahvasti sosiaalinen ja yksilö on kiinteä osa perhettään ja yhteisöään. Ehkä tunnetuin hindulaisuuden uudistaja on ollut Mohandas Mahatma ( suuri sielu) Gandhi (1869-1948). Gandhin tavoite oli Intian itsenäistyminen ja hän opetti väkivallattomuutta, rakkautta, totuutta, rohkeutta ja kunnioitusta. Gandhi halusi myös lisätä yhteisöllisyyttä ja tasa-arvoa. Taiteilijana minua kosketti erityisesti Jiddu Krishnamurtin (1895- 1986) sanat: Taide on minän poissaoloa, eikä ilman rakkautta ole taidetta. Herkkyys nousee hiljaisuuden syvyyksistä. Vapaus ei ole vapautta jostakin, vaan vapautta itsessään.

Vaikein pala purtavaksi uskontojen menyyssä on minulle aina ollut Islam. Islam on paitsi uskonto, myös 14 vuosisataa vanha sivilisaatio. Islam korostaa ihmisen kahta puolta, sisäistä ja ulkoista, hengellistä, älyllistä ja ulkoista puhtautta ja käytöstä. Koraani on syntynyt enkeli Gabrielin välittämistä ilmestyksistä profeetta Muhamedille. Muslimit ovat  paitsi yhdistäneet tieteitä eri kulttuureista, myös luoneet uusia tieteen aloja mm. matematiikassa, lääketieteessä, astronomiassa, fysiikassa ja geologiassa. Profeetta Muhamedin kokemuksia ja sanoja on tallennettu perimätietokokelmaan Hadithiin. Sharia on lain ja etiikan perusta, jonka kehittämisestä kuitenkin koko ajan kiistellään Islamin lainoppineiden keskuudessa. Tämä onkin ehkä suurin ero muihin uskontoihin, Islam ei erota kirkkoa valtiosta, se haluaa kontrolloida ihmisen elämää kokonaisuudessaan. Tosin ainoa valtio jolla ei ole erillistä maallista oikeusjärjestelmää on Saudi-Arabia. Koraanin mukaan ihmisen tulee elää sopusoinnussa kaiken luojan Jumalan ja kaikkien luotujen kanssa. Profeetta Muhamed korosti lempeyttä, ystävällisyyttä, anteeksiantoa ja äärimmäistä rehellisyyttä. Islam on kasvava uskonto, muslimeja on 1,5 miljardia joista ääri-islamisteja on kuitenkin arviolta vain 1-1,5 %. Islam jakautuu maantieteellisesti, sosiaalisesti, historiallisesti ja kulttuurisesti erilaisiin koulukuntiin ( niin kuin muutkin uskonnot) ja niissä Sharia-lakia tulkitaan hyvin eri tavalla. Koraanissa esimerkiksi naisten oikeudet ovat alunperin paremmat kuin miten niitä joissain paikoin nykyään tulkitaan. Islamilainen maailma on myös pitkälti pysähtynyt kehityksessään kolonialismin, neokolonialismin, taloudellisen alikehittyneisyyden ja huonon hallinnon lamauttamana.

 Matkalla maallistumisen tiellä on uskontojen pohjalta syntynyt useita New age- liikkeitä, niin Buddhalaisuudesta kuin Islaminkin perinteestä (mm. Mindfullness ). Ja kaikissa uskonnoissa on myös omat uudistajansa. Haasteita niille tuovat olosuhteiden muuttuminen, osittain kritiikki esimerkiksi länsimaiden materialisoitumisesta, korruptiosta, byrokratiasta ja kaikenlaisen kunnioituksen katoamisesta on varmasti myös oikeutettua. Vastaukseksi noussut nationalismi taas sotii uskontojen omia moraalikäsityksiä vastaan. Yhteiskuntien tulisi perustua moraalisille ihanteille, eikä pelkästään vallantavoittelulle. Viha on hajottava ja tuhoava voima, rakkaus taas rakentava ja yhdistävä.

 Kulunut vuosi on osoittanut sekä heikkouksia että vahvuuksia yhteisöllisyydessämme. Ihmiskuntana meillä on vielä paljon potentiaalia kasvaa henkisesti. Tilastojen mukaan olemmekin kehittyneet rauhanomaisemmiksi. Tärkeää on koulutus, mutta se ei yksin riitä, koulutusta on käytettävä tasa-arvoisemman ja inhimillisemmän tulevaisuuden hyväksi. Epävarmuuden aikoina täytyy vastauksia etsiä niistä syvällisistä kysymyksistä, jotka tekevät meistä ainutlaatuisen ihmislajin. Kuten Leena Kurki kirjassaan Yhteisö Väreissä kirjoittaa, uskonnot voidaan nähdä värikkäinä lasimaalauksina joiden läpi Jumalan valo loistaa, ilman sitä valoa, niitä ei ole olemassa.

 

Hyvää ja rauhallista uutta vuotta 2021 kaikille!

ML

 

Naisen ikä

Vanha sanontahan kuuluu, että naisen ikää ei saa kysyä. Kenties sen takia, että sen koettiin niin usein olevan väärä. Jos on nuori, niin on kokematon ja tietämätön, jos taas vanha, niin ei enää relevantti tai ”markkinoilla”. Ja siinä välissä aina vaarassa joutua jompaan kumpaan päätyyn, tilanteesta riippuen. Onneksi tämä ei nyt sitten enää päde, meillähän on se kaikkein epätodennäköisin hallitus maailmassa; nuoria naisia! Ja kannatus korkealla, nyt se on todistettu, nainen pärjää siinä missä mieskin, virheettömästi ei kumpikaan.

Nyt meidän naisten kannattaakin käyttää tämä etukortti täysimittaisesti, tehdä uusi normaali asiasta itse. Tarkoitan sitä, että meidän olisi vihdoinkin aika vapauttaa itsemme niistä viimeisistäkin patriarkaalisen ja sovinistisen maailman jäänteistä, mitä tulee esimerkiksi ulkonäköodotuksiin tai uranvalintaan. Jos et tiedä mitä tarkoitan niin, hyvä, käynti itärajan takana voi kuitenkin jo auttaa näkemään sen.

Naisen ei tarvitse siis tuunata itsestään kävelevää myynti-ilmoitusta, mitä tulee vastakkaiseen sukupuoleen, sillä sekin alkaa jo olla riittävän kehittynyt lukeakseen muutakin kuin liikennemerkkejä. Hienovaraisemmatkin vinkit toimivat. Mitkä ihanat ajat meillä naisilla onkaan edessä, kun saamme vihdoin pukeutua persoonamme ja sään mukaan, sen sijaan että meitä puristettaisiin, kiristettäisiin, typistettäisiin, venytettäisiin, siloteltaisiin tai peiteltäisiin. Kun vielä itsekin hoksaamme sen, muoti voi olla mukavaa.

Koska ikä näkyy usein vain päältäpäin, sen arvioiminen muuten onkin melko mahdotonta. Siksi usein myös kaikki arvostelu, kritiikki ja tuomitseminen tapahtuu ulkonäön perusteella. Käärepaperista voikin kenties päätellä jotain paketin sisällöstä, mutta siinä voi myös mennä vikaan. Vaikka jonkinlainen elinkaari meitä ihmisiä yhdistääkin biologisesti, vuosirenkaita keräämme kaikki silti ihan eritavalla. Joskus hyvän vuosirenkaan pysäyttääkin runkoon muodostunut pahka tai lehdistöön asettunut loinen ja vaikka kuinka hienoksi ja täydelliseksi runko kasvaisi ulkoapäin, voi se silti yllättäen kaatua myrkyssä sisäisen lahon vuoksi.

Kuka tahansa kukoistaakin aurinkoisella paikalla, ravinteikkaassa maassa, mutta kuten luonnonkukille, jokaiselle löytyy kyllä se oma paikkansa auringossa, jokainen saa kukoistaa omalla tavallaan ja voimallaan, nupusta siemenkotaan. Useinhan kuitenkin kaikkein eniten iloa löytäjälleen antavat ne herkimmät ja huomaamattomimmat kukkaset syvimmän metsän sylissä.

Annetaan kaikkien kukkien kukoistaa!

ML