Oletko koskaan tullut ajatelleeksi että tämä
meidän elämä saattaa olla vain kenraaliharjoitus? Että siellä esirippujen
takana saattaa oikeesti olla joku, joka kysyy että no, Perttu Kalervo tai Aino
Inkeri, mitäs sinä nyt sitten opit tuosta elämästäsi?
Mehän tiedetään ettei sinne päätepysäkille
kukaan aja uudella Teslalla tai kampaamon kautta, ei taida titteleilläkään olla
suurta merkitystä niissä kutsunnoissa. Se, mistä siellä voisi kuvitella olevan
kiinnostusta on se, mitä sinussa on tapahtunut elämäsi aikana. Sinut oli
varusteltu tietyin eväin matkaasi varten, jokaiselle meille on annettu
erilaista potentiaalia, kutsuu sitä sitten psyykkiseksi tai fyysiseksi ( alkaa
olla tiedemiehilläkin jo vaikeaa erottaa niitä toisistaan ). Monesta
liikkuvasta tekijästä riippuen, me käytämme niitä hvyin eri tavoilla. Kuten
tiedämme, meillä oli mukanamme myös enemmän tai vähemmän vapaa tahto, teimme
suuren joukon valintoja, oikeita ja vääriä.
Riippumatta siitä, uskotko tuohon
vastaanottokomiteaan on jokaisen nykytieteenkin valossa pakko myöntää, että se,
mitä teemme vaikuttaa jälkipolviin. Kannamme kaikki myös esivanhempiemme
taakkoja, heidän kokemuksensa todistetusti jättävät jälkiä aivojemme
kehitykseen. Emmekä vastuusta ole vapaita mekään, jotka ei olla suoraan
siirretty geenejämme jälkeläisiin, olemmehan kaikki osia historian suuressa
näytelmässä, valintamme vaikuttavat toisiin ihmisiin, myös ne jotka jätimme tekemättä.
Siksi kannattaisi kai useammin miettiä, että
mistä tässä harjoituksessa on oikeastaan kyse? Liian usein puhumme yhdestä kun
kuitenkin tarkoitamme toista. Saatamme puhua palkasta, kun oikeasti kyse on
arvosta. Joskus puhutaan rasismista, kun oikeasti on kysymys tietämättömyydestä
tai pelosta. Välillä jaetaan joukkoja meihin ja heihin, vaikka oikeesti ollaan
kaikki saamaa joukkoa, kaikissa maailman ihmisissä on varmasti enemmän
yhdistäviä tekijöitä kuin erottavia. Joskus puhutaan rumuudesta, vammasta tai
viasta, vaikka oikeesti kyse on ajatuksen ahtaudesta, väärästä näkökulmasta.
Välillä haalitaan aina vaan lisää, vaikka oikeestaan pitäisi antaa pois. Joskus
taas heitetään pois se, mitä eniten tarvittais. Joskus kaivataan kauheesti
nuoruutta tai kauneutta, vaikka oikeesti riittäisi kun rakastaisi sitä mitä on.
Joskus puhutaan kateudesta, vaikka oikeesti kysymys on valinnoista ja niiden
tekemisestä jokainen päättää itse. Silloin tällöin ostetaan ämpäreitä,
vessapaperia tai makaronia, vain koska elämä tuntuu epävarmalta.
Siis jos tämä kaikki on vain suuri
kenraaliharjoitus, mikä tulee olemaan sinun roolisi ensi- illassa?
Väliajalla kahvia ja pullaa, mukavaa vappua
kaikille!
ML
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti